Siirry suoraan sisältöön
Vaaleankeltainen, yksikerroksinen rakennus, jossa on punainen harjakatto ja kaksi suurta kattoikkunaa. Rakennuksen keskellä on valkoinen savupiippu ja kolmionmuotoisia ikkunoita. Etuosassa on useita suorakaiteen muotoisia ikkunoita ja ovia, ja taustalla näkyy vihreitä puita kirkkaassa päivänvalossa.
Lippajärven päiväkoti. Nurmela–Raimoranta–Tasa-arkkitehdit 1984, Espoo. Kuva: Matti Nurmela.

Lastentarha- ja päiväkotirakennukset Suomessa 1940–1990-luvuilla

Taina Sillanpää

Ensimmäiset lastentarhoiksi tarkoitetut rakennukset suunniteltiin Suomessa 1900-luvun alussa. Ne rakennettiin kodinomaisiksi, maalaiskodin ihanteita kuvastaviksi ja lasten mittakaavaisiksi paikoiksi. Lastentarhojen rakentaminen oli melko vähäistä ennen toista maailmansotaa. 1940–1960-luvuilla uusia rakennuksia valmistui jo aiempaa enemmän, mutta tilanne muuttui ratkaisevasti, kun laki lasten päivähoidosta (1973) viitoitti tietä päiväkotirakennusten määrän ja koon kasvulle. Suunnittelu oli varsin säänneltyä tasa-arvoista yhteiskuntaa tavoiteltaessa. 1980-luvun nousukausi ja postmoderni arkkitehtuuri kirvoittivat uudenlaista rakentamista, jossa pyrittiin luomaan lapsille kiinnostavia leikin paikkoja sekä yllätyksellisiä ja vaihtuvia tilaratkaisuja.

Lastentarhojen rakentaminen ennen toista maailmansotaa

Ensimmäiset lastentarhoiksi tarkoitetut rakennukset suunniteltiin Suomessa 1900-luvun alussa. Ne rakennettiin kodinomaisiksi, maalaiskodin ihanteita kuvastaviksi ja lasten mittakaavaisiksi paikoiksi. Lastentarhojen rakentaminen oli melko vähäistä ennen toista maailmansotaa. 1940–1960-luvuilla uusia rakennuksia valmistui jo aiempaa enemmän, mutta tilanne muuttui ratkaisevasti, kun laki lasten päivähoidosta (1973) viitoitti tietä päiväkotirakennusten määrän ja koon kasvulle . Suunnittelu oli varsin säänneltyä tasa-arvoista yhteiskuntaa tavoiteltaessa. 1980-luvun nousukausi ja postmoderni arkkitehtuuri kirvoittivat uudenlaista rakentamista, jossa pyrittiin luomaan lapsille kiinnostavia leikin paikkoja sekä yllätyksellisiä ja vaihtuvia tilaratkaisuja.

Lastentarhojen rakentaminen ennen toista maailmansotaa

1800-luvun lopulta alkaen suomalainen lastentarhasuunnittelun perustana oli saksalaissyntyisen lastentarhaidean kehittäjän Friedrich Fröbelin kasvatusajattelu . Sen mukaan materiaalit ja ympäristö tarjosivat puitteet lapsen aktiiviselle oppimiselle ja toiminnalle leikkiä painottaen.1 Suomalaisen lastentarhatoiminnan kehittäjä Hanna Rothman perusti Pohjoismaiden ensimmäisen fröbeliläistä kasvatusideologiaa noudattavan kansanlastentarhan Helsinkiin jo vuonna 1888.2

Aluksi yksityistä, 1930-luvulta alkaen vähitellen lisääntyvää kunnallista , lastentarhatoimintaa tarjottiin lähinnä kaupunkien vähävaraisten perheiden lapsille. 1900-luvun alkupuolella erilaiset yhdistykset, yritykset ja järjestöt ylläpitivät lastentarhoja.3 Suurin osa lastentarhoista toimi väliaikaisissa vuokrahuoneistoissa, joissa toistuviksi ongelmiksi muodostuivat ulkoilumahdollisuuksien puute sekä huoneiston jakaminen muiden käyttäjien kanssa.4

Maalaisarki, osin jo menneen elämänmuodon idealisointina, muodosti kaupungin vastinparin ja toimi kodinomaisuuden ihannetta korostaneissa lastentarhoissa kasvuympäristön suunnittelun lähtökohtana ja kasvatuksen johtoajatuksena.5

Ensimmäisen lastentarhaksi tarkoitetun rakennuksen suunnitteli arkkitehti Birger Federley Forssaan vuonna 1901 Forssan puuvillatehtaan työntekijöiden lapsille.6 Tilallisen suunnittelun ja pedagogisen ajattelun edelläkävijänä toimineessa Ebeneser-talossa Helsingissä aloitettiin lastentarhatoiminta vuonna 1908. Ajan ihanteiden mukaan talon arkkitehti Wivi Lönn (1872–1966) korosti ilmavuuden, valon ja avoimen tilan estetiikkaa.7

Piirroskuva, jossa on yhdeksän erillistä ruutua esittämässä lasten ergonomisia mittoja ja toimintoja. Jokaisessa ruudussa on lapsen hahmo ja mittoja senttimetreinä. Ylimmällä rivillä: lapsi seisoo ja ripustaa vaatetta koukkuun (1010 mm), lapsi ottaa esineen korkealta hyllyltä (990 mm), lapsi yltää hyllylle käsillä (775 mm). Keskirivillä: lapsi kurottaa hyllylle molemmilla käsillä (1080 mm), lapsi kurottaa varpaillaan (1150 mm), lapsi mittaa peilin korkeutta (845 mm). Toiseksi alimmalla rivillä: lapsi piirtää taululle (1030 mm), lapsi istuu pöydän ääressä (pöydän korkeus 480 mm), lapsi seisoo pöydän ääressä (590 mm). Kuvien alla on suomenkielisiä selitteitä ja mittoja. Alimmalla rivillä lapsen kävelytuen korkeus (550 mm), lapsen riippumiskorkeus (1150 mm) tasojen ero lapsen kiipeillessä (450 mm).
Vanha käsin piirretty suunnitelma lasten kalusteista. Kuvassa on luonnoksia tuoleista ja pöydistä eri kulmista, mukana mittoja ja selityksiä suomeksi. Vasemmalla näkyy lasten tuolin etu- ja sivuprofiili sekä mitat eri ikäryhmille. Alhaalla vasemmalla on pesupöydän ja kahdeksankulmaisen pöydän piirrokset. Oikealla ylhäällä on pitkä suorakaiteen muotoinen pöytä kolmelle lapselle, ja alhaalla tekstiä pienestä lasten pöydästä. Tausta on kellertävä paperi, jossa käsinkirjoitettuja merkintöjä ja viivoja.
Vas.: Viisivuotiaan lapsen mitat ja ulottuvuudet. Piirustus: Helsingin kaupungin rakennusvirasto 5/1978.
Oik.: Lastentarhanopettajan tekemä luonnos lastentarhan pöydistä ja tuoleista kolmessa eri istuinkoossa 1916–1924. Piirustus: Toimihenkilöarkisto. Klikkaa kuvat isommiksi.
Piirroskuva, jossa on yhdeksän erillistä ruutua esittämässä lasten ergonomisia mittoja ja toimintoja. Jokaisessa ruudussa on lapsen hahmo ja mittoja senttimetreinä. Ylimmällä rivillä: lapsi seisoo ja ripustaa vaatetta koukkuun (1010 mm), lapsi ottaa esineen korkealta hyllyltä (990 mm), lapsi yltää hyllylle käsillä (775 mm). Keskirivillä: lapsi kurottaa hyllylle molemmilla käsillä (1080 mm), lapsi kurottaa varpaillaan (1150 mm), lapsi mittaa peilin korkeutta (845 mm). Toiseksi alimmalla rivillä: lapsi piirtää taululle (1030 mm), lapsi istuu pöydän ääressä (pöydän korkeus 480 mm), lapsi seisoo pöydän ääressä (590 mm). Kuvien alla on suomenkielisiä selitteitä ja mittoja. Alimmalla rivillä lapsen kävelytuen korkeus (550 mm), lapsen riippumiskorkeus (1150 mm) tasojen ero lapsen kiipeillessä (450 mm).
Viisivuotiaan lapsen mitat ja ulottuvuudet. Piirustus: Helsingin kaupungin rakennusvirasto 5/1978.
Vanha käsin piirretty suunnitelma lasten kalusteista. Kuvassa on luonnoksia tuoleista ja pöydistä eri kulmista, mukana mittoja ja selityksiä suomeksi. Vasemmalla näkyy lasten tuolin etu- ja sivuprofiili sekä mitat eri ikäryhmille. Alhaalla vasemmalla on pesupöydän ja kahdeksankulmaisen pöydän piirrokset. Oikealla ylhäällä on pitkä suorakaiteen muotoinen pöytä kolmelle lapselle, ja alhaalla tekstiä pienestä lasten pöydästä. Tausta on kellertävä paperi, jossa käsinkirjoitettuja merkintöjä ja viivoja.
Lastentarhanopettajan tekemä luonnos lastentarhan pöydistä ja tuoleista kolmessa eri istuinkoossa 1916–1924. Piirustus: Toimihenkilöarkisto. Klikkaa kuvat isommiksi.

Laki lastentarhain valtionavusta ja asetus lastentarhoista (296/1927) astui voimaan vuonna 1927. Sen sisällöt perusteltiin huoltopoliittisilla, lastensuojelullisilla sekä kasvatuksellisilla näkökulmilla. Laki pyrki yhdenmukaistamaan kirjavia käytäntöjä, turvaamaan toimitilojen tarkoituksenmukaisuutta sekä takaamaan lastentarhoihin pätevät lastentarhanopettajat.8

Lastentarhoja suurille ikäluokille

1950-luvulle saakka institutionaalinen lastentarhatoiminta oli edelleen pienimuotoista ja ensisijaisesti huonojen kotiolojen kompensoimista. Lastensuojelulain (52/1936) säädösten mukaan myös kunnat velvoitettiin perustamaan lastentarhoja, mutta toiminnan toteuttaminen jäi kuitenkin niiden omaan harkintaan.9 Erityisesti 1940-luvulla Lastentarhanopettajaliiton julkaiseman Lastentarha-lehden artikkelisarjassa Tulevaisuuden lastentarha nykyhetken tähtäimessä käytiin vilkasta keskustelua lastentarhojen sisustuksesta ja värimaailmasta. Lisäksi lastentarhojen toimintakertomuksissa käsiteltiin sisätiloja, pihoja tai muita leikki- ja ulkoilualueita sekä kalusteita.10

Lastentarhojen rakentaminen alkoi vilkastua toisen maailmansodan jälkeen. Lastentarhapaikkojen tarve lisääntyi, joten etenkin uusille asuinalueille rakennettiin 100–150 lapsen yhdistettyjä laitoksia, joihin sijoitettiin sekä alle kolmevuotiaille lapsille tarkoitettu lastenseimi että 3–6-vuotiaiden lasten lastentarha useimmiten saman johtajan alaisuuteen.1

Mustavalkokuvassa on suuri, kolmikerroksinen rapattu rakennus, jossa on harjakatto ja useita rivejä suorakaiteen muotoisia ikkunoita. Rakennuksen edessä on nurmialue, jossa näkyy lapsia leikkimässä ja aikuisia heidän seurassaan. Taustalla on muita asuinrakennuksia ja pilvinen taivas.
Nekalan lastentalo. Mikael Nordenswan 1951, Tampere. Rakennuksessa sijaitsi lastenseimi, lastentarha, neuvola sekä työntekijöiden asuntoja. Kuva: Kanninen, Lastentarhamuseo.

Arkkitehti Viljo Rewell suunnitteli vuonna 1957 joustavasti käytettäväksi tarkoitetun Lastentalon Tapiolaan. Talo toimi ensin koulun väistötilana ennen varsinaista tarkoitustaan seimi- ja lastentarharakennuksena. Lastentalon tilat sijoittuivat rakennuksen selkärankana toimivan suoran käytävän varrelle. Tiloja valaisivat yläikkunat. Talossa oli kolme suurta yhteistilaa, joista yhdessä sijaitsivat kaappeihin käännettävät kerrossängyt. Suunnittelussa kiinnitettiin huomiota sisätilojen valoisuuteen ja lapsen mittakaavaan. Pitkät katosmaiset räystäät antoivat sadesuojan ja korostivat matalan, lapsen mittakaavan huomioivan rakennuksen vaakasuuntaisuutta. Räystäslinja oli paikoin katkaistu modernille arkkitehtuurille luonteenomaisesti, jotta luonnonvaloa pääsi sisätiloihin.12

Värivalokuva Tapiolan lastentalosta Espoossa. Rakennus on yksikerroksinen, pitkä ja matala, tiiliverhoiltu seinä ja suuret ikkunat, joiden alareunassa on siniset paneelit. Katto on loiva ja harmaa, ja keskellä näkyy tiilinen savupiippu. Taustalla on tiheä vihreä puusto ja etualalla pensaita ja nurmikkoa kirkkaassa päivänvalossa.
Mustavalkoinen valokuva Maunulan lastentarhan sisätilasta. Etualalla on pieni pyöreä pöytä ja neljä lasten tuolia, joihin osuu kirkas auringonvalo suurista ikkunoista oikealla. Taustalla näkyy avattujen pariovien takana toinen tila, jossa on useita pieniä pöytiä ja tuoleja ryhmissä. Seinällä on tumma varjo ja katossa riippuu valaisimia. Oikeassa reunassa ikkunalaudalla on viherkasveja.
Vas.: Tapiolan lastentalo, Viljo Revell 1955, Espoo. Kuva: Espoon kaupunginmuseo.
Oik.: Viljo Rewellin 1950-luvulla suunnittelemassa Maunulan lastentarhassa toteutuvat laajat tilat suurine oviaukkoineen ja ikkunoineen, joista luonnonvalo pääsee esteettömästi huonetiloihin. Kuva: H. Havas, Helsingin kaupunginmuseo. Klikkaa kuvat isommiksi.
Värivalokuva Tapiolan lastentalosta Espoossa. Rakennus on yksikerroksinen, pitkä ja matala, tiiliverhoiltu seinä ja suuret ikkunat, joiden alareunassa on siniset paneelit. Katto on loiva ja harmaa, ja keskellä näkyy tiilinen savupiippu. Taustalla on tiheä vihreä puusto ja etualalla pensaita ja nurmikkoa kirkkaassa päivänvalossa.
Tapiolan lastentalo, Viljo Revell 1955, Espoo. Kuva: Espoon kaupunginmuseo.
Mustavalkoinen valokuva Maunulan lastentarhan sisätilasta. Etualalla on pieni pyöreä pöytä ja neljä lasten tuolia, joihin osuu kirkas auringonvalo suurista ikkunoista oikealla. Taustalla näkyy avattujen pariovien takana toinen tila, jossa on useita pieniä pöytiä ja tuoleja ryhmissä. Seinällä on tumma varjo ja katossa riippuu valaisimia. Oikeassa reunassa ikkunalaudalla on viherkasveja.
Viljo Rewellin 1950-luvulla suunnittelemassa Maunulan lastentarhassa toteutuvat laajat tilat suurine oviaukkoineen ja ikkunoineen, joista luonnonvalo pääsee esteettömästi huonetiloihin. Kuva: H. Havas, Helsingin kaupunginmuseo. Klikkaa kuvat isommiksi.
Ylhäällä pohjapiirros, jossa näkyy suorakaiteen muotoinen rakennus ja sen tilajako numeroituina, sekä ympyröitä, jotka kuvaavat puita pihalla. Alhaalla on rakennuksen julkisivupiirros, jossa on pitkä, matala tiilirakennus suurilla ikkunoilla ja loivalla katolla, sekä savupiippu oikeassa päädyssä.
Arkkitehtipiirros Tapiolan lastentalosta Espoossa. Kuva: Arkkitehti 1–2/1956.

1950-luvun alussa lasten päiväkotijärjestelmän kehittämistä suunnittelemaan asetetun komitean mietinnössä (1951:72) suositeltiin puolipäivähoidon lapsille kullekin kahden neliön ja kokopäiväosastolle kolmen neliön tilaa. 25 lapsen ryhmähuoneen kooksi suositeltiin 32–38 neliömetriä.13 Pedagoginen toiminta oli keskitettävä pitkälti tiloihin sijoitettujen pöytien äärelle erilaisten askartelutehtävien ja sopivan välineistön avulla toteutettavaksi.14 Avara laulusali toimi yhteisöllisenä tilana, jonne eri-ikäiset, eri ryhmistä tulevat lapset kokoontuivat opettajiensa johdolla leikkimään ja laulamaan. Vuoden 1951 komiteanmietinnössä laulu- ja leikkisalin kooksi suositeltiin 55–60 neliötä, mikä oli lähes kaksinkertainen tila ryhmähuoneisiin verrattuna.15

Lastentarhojen perustamiskustannukset riippuivat toimitilojen koosta, ja tyypillisesti suuremmat laitokset tulivat suhteellisesti pienempiä halvemmiksi. 1960-luvulla pienten yksiköiden rakentaminen kuitenkin lisääntyi. Uusia päiväkoteja rakennettiin vajaat 150 koko vuosikymmenen aikana. Kokonaismäärää voi pitää varsin maltillisena verrattuna seuraaviin vuosikymmeniin. 1960-luvulla perheiden mahdollisuudet saada lastentarhapaikka olivat edelleen rajalliset ja kokopäiväpaikkoja tarjottiin lähinnä yksinhuoltajien lapsille. Yhteiskunnallisessa keskustelussa lastentarhalaitokset, erityisesti kokopäiväpaikat, katsottiin lasten kehitystä haittaavaksi ympäristöksi.16

1960–70 lukujen vaihteesta alkaen suunnittelussa alettiin kiinnittää enemmän huomiota lasten kokonaisvaltaiseen kehitykseen sekä erityistä hoitoa tarvitsevien lasten tarpeisiin. Lappeenrantaan vuonna 1969 valmistunutta Voisalmen lastentarhaa ei nähty ainoastaan lasten hoito- ja askartelupaikkana vaan myös monimuotoisen toiminnan mahdollistajana. Sen kolmella osastolla oli kaikilla omat opetus- ja toimintatilansa, joista jokaisessa oli hiekkalaatikko, vesiallas, puolapuut sekä veisto- ym. välineet. Talon keskellä oli atriumpiha ja taloa ympäröivällä pihalla muun muassa uima-allas, kiipeilypuita, betonirenkaita ja pylväikköjä.17

Päivähoitolaki asettaa reunaehdot päiväkotien suunnittelulle

Vuonna 1973 voimaan tullut laki lasten päivähoidosta (36/1973) velvoitti kuntia järjestämään riittävästi päivähoitoa alle kouluikäisille lapsille. Seimet ja lastentarhat yhdistettiin sekä fyysisesti että nimellisesti päiväkoti-käsitteen alle. Aikaan liittyi voimakas demokratisointitavoite, jonka mukaan varhaisten kasvuympäristöjen tuli olla kaikille mahdollisimman samankaltaisia.18 1970-luvulla rakennetut uudet päiväkodit noudattivat ajan moduulirakentamiselle tyypillisiä piirteitä. Päiväkoteja kutsuttiin myös Tube-päiväkodeiksi, sillä rakennuksen muoto oli pitkä ja kapea.19

Koska päiväkotitiloihin tuli sijoittaa sekä seimi pienimmille että päiväkoti isommille lapsille, tilat jaettiin kahteen erilliseen osaan. Ryhmien yhteisesti ohjattuun toimintaan tarkoitettu leikkisali oli usein sijoitettu pitkän käytävän päätteeksi tai keskelle rakennusta yhdistämään isojen ja pienten lasten ryhmätiloja, jotka sijaitsivat peräkkäin tasakaton alla.

Vaakasuuntainen pohjapiirustus, jossa näkyy tilojen ja huoneiden jako suorakaiteen muotoisessa rakennuksessa. Piirustuksessa on merkitty ovet, seinät ja kalusteiden paikat, ja keskellä on suurempi avoin tila.
Runosmäen päiväkodin luonnos 1972, Pekka Pitkänen, Turku. Piirustus: Arkkitehtuuri- ja designmuseo.

Vuonna 1974 Arkkitehti-lehden teemanumerossa käsiteltiin lapsille sopivan fyysisen ympäristön tavoitteita. Hyvänä pidetty fyysinen ympäristö takasi mahdollisuuden yksin olemiseen sekä yhdessä toimimiseen eri ikäisten lasten ja aikuisten kanssa. Sen tuli olla turvallinen, monipuolinen, muunneltava sekä vauhdikastakin toimintaa kestävä.20

Rakennuksen pohjapiirros keskellä, merkitty 'LEIKKIHALLI', ja sen ympärillä eri leikkialueet ja toiminnot. Vasemmalla on liukumäkiä, köysirata, harmaaleppä ja pihlajapuita sekä alue nimeltä 'Rakentelu koululapset'. Alhaalla on palloleikkien alue ja hiekkalaatikko, oikealla vesileikkien paikka, kotieläimet, keittiöpuutarha ja marja- ja hedelmäpuutarha. Suunnitelmassa näkyy myös niitty, orapihlaja-aita, asfalttialue ja istutuksia.
Ruotsalainen esimerkki päiväkotipihan monipuolisesta järjestelystä. Piirroskuva Vallåsin päiväkodin pihasuunnitelmasta. Piirustus: Arkkitehti 4/1974.

Laki lasten päivähoidosta (36/1973) rajoitti päiväkodin maksimikooksi sata lasta21 Sosiaalihallituksen laatiman yleiskirjeen (A2/1974) mukaan päiväkodin tilasuunnittelun lähtökohtina olivat jako hoitoryhmiin sekä toiminnalle asetetut vaatimukset. Suunnittelussa tuli huomioida lasten ikä, erilaiset tilat osa- ja kokopäiväryhmien tarpeeseen sekä osastojen lukumäärä ja lasten määrä osastoa kohden. Jokaiselle ryhmälle luotiin oma kotialueensa, jonka lapsi selvästi hahmotti ja jonka tiloja ja välineitä hän saattoi käyttää myös itsenäisesti. Kokopäiväisille lapsille tarkoitettu kokonaisuus sisälsi erilliset ryhmähuoneet lepoa ja liikuntaleikkejä sekä ruokailua, askartelua ja opiskelua varten. Jälkimmäiseen liittyi pienoiskeittiö ruoan jakelua sekä ravintoaineiden ja kodinhoidon opettelua varten. Lasten leikille, levolle ja ruokailulle tuli varata vähintään neljä neliömetriä lasta kohden, mutta suositeltava pinta-ala oli viisi neliömetriä. Jokaisella ryhmällä tuli olla myös omat sisäänkäynti-, eteis- ja peseytymistilansa. Kalusteet tuli suunnitella erityisesti lasten toimintaa silmällä pitäen, ei päiväkodin aikuisten tehokasta työskentelyä varten.22 Aiemmilta vuosikymmeniltä juontuva ajatus lapsen mittakaavasta toimi edelleen kalusteiden mitoituksen ohjenuorana, vaikka keskustelu myös aikuisten työergonomiasta oli jo alkanut.

Mainos 1980-luvulta, jossa esitellään Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Kuvassa on kolme mustavalkoista valokuvaa: pyöreä pöytä, suorakaiteen muotoinen pöytä ja tuoli sekä suuri kaareva pöytä. Alareunassa lukee teksti 'alvar aallon huonekaluja' ja isolla 'artek'. Mainoksessa on myös osoitteet Helsingin, Porin ja Turun myymälöille.
Värivalokuva päiväkodin sisätilasta, jossa useita lapsia istuu punaisten pöytien ääressä askartelemassa. Pöydillä on värikkäitä paperikoristeita, punaisia lautasia, kyniä ja askartelumateriaaleja. Taustalla näkyy toinen pöytäryhmä, kaapistoja, avohyllyjä ja pieni keittiönurkkaus, jossa on punaisia astioita. Oikealla on lasiovi ja ikkunasta tulee luonnonvaloa.
Vas.: Erilaisia tapoja käyttää pöytiä Artekin mainoksessa. Kuva: Lastentarha 15/1981.
Oik.: Lapsen kokoisia Artekin kalusteita päiväkodin ryhmätilassa. Kuvat: Alvar Aalto -säätiö. Klikkaa kuvat isommiksi.
Mainos 1980-luvulta, jossa esitellään Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Kuvassa on kolme mustavalkoista valokuvaa: pyöreä pöytä, suorakaiteen muotoinen pöytä ja tuoli sekä suuri kaareva pöytä. Alareunassa lukee teksti 'alvar aallon huonekaluja' ja isolla 'artek'. Mainoksessa on myös osoitteet Helsingin, Porin ja Turun myymälöille.
Erilaisia tapoja käyttää pöytiä Artekin mainoksessa. Kuva: Lastentarha 15/1981.
Värivalokuva päiväkodin sisätilasta, jossa useita lapsia istuu punaisten pöytien ääressä askartelemassa. Pöydillä on värikkäitä paperikoristeita, punaisia lautasia, kyniä ja askartelumateriaaleja. Taustalla näkyy toinen pöytäryhmä, kaapistoja, avohyllyjä ja pieni keittiönurkkaus, jossa on punaisia astioita. Oikealla on lasiovi ja ikkunasta tulee luonnonvaloa.
Lapsen kokoisia Artekin kalusteita päiväkodin ryhmätilassa. Kuvat: Alvar Aalto -säätiö. Klikkaa kuvat isommiksi.

Vuonna 1980 laaditussa Sosiaalihallituksen päiväkotien toimitilojen suunnittelua koskevassa yleiskirjeessä (A6/1980) yhden ryhmän kotialueen neliömäärät kaksinkertaistuivat 1950-luvun mitoituksiin verrattuna ja suurenivat myös edelliseen vuosikymmeneen verrattuna: osapäiväryhmissä laskennallinen tilamitoitus oli neljä neliömetriä ja kokopäiväryhmissä kuusi neliömetriä lasta kohden. 1980-luvun ohjeistuksessa tilamitoitukseen oli sisällytetty myös eteis- ja wc-tilat. 23

Leikki- ja lepohuoneen suunnittelun lähtökohdaksi yleiskirjeessä määriteltiin tavoite suljetusta ja rauhallisesta tilasta lasten omaehtoisiin leikkeihin. Päiväkodin yhteydessä ulkoleikkitilaa varattiin 10–20 neliömetriä lasta kohden. Näin pystyttiin huomioimaan eri ikäryhmien tarpeet. Yleiskirjeet (A2/1974 ja A6/1980) ohjasivat ratkaisuja kustannusten valvonnan jäädessä kunnille. Kustannuspaineiden helpottamiseksi päiväkotien tilaohjelmat laadittiin riittävän väljiksi, jotta myös vanhojen rakennusten ja huoneistojen käyttö päiväkotitoiminnan tarkoituksiin helpottui.24

Uuden postmodernin lastenarkkitehtuurin synty

Päivähoidon kasvatustavoitekomitean mietintö (B:1980:31) vuodelta 1980 painotti huomion kiinnittämistä lasten toimintaympäristöihin, tiloihin ja välineisiin.25 Samoihin aikoihin Suomeen rantautunut postmoderni arkkitehtuuri rikkoi vakiintuneita malleja luoden uudenlaista lasten arkkitehtuuria. Arvostelua sai osakseen esimerkiksi aikaisempien tilojen joustamattomuus siirryttäessä yhä enemmän osapäivähoidosta kokopäivähoitoon. 1980-luvun alussa tavoitteena oli kasvattaa kokopäiväryhmien määrää siten, että yli kolmevuotiaiden lasten osalta suhdeluku olisi yksi osapäiväryhmä kolmea kokopäiväryhmää kohden.26

1970-luvun Tube-ratkaisuihin verrattuna käytävättömyys helpotti toimintojen ja toimintaryhmien muodostumista ja henkilökunnan yhteistyötä. Ulkoalueiden suunnittelussa korostuivat pihojen jäsentely eri toiminnoille, kasvillisuuden hyödyntäminen varhaiskasvatuksessa sekä monimuotoisen ulkoarkkitehtuurin mahdollisuudet kiinnostavan lähiympäristön luomisessa ja leikin tukena. Huoneiden muodon ja ryhmittelyn sekä vaihtelevilla korkeuksilla avautuvien ikkunanäkymien avulla pyrittiin helpottamaan eri ikäisten lasten orientoitumista rakennuksessa.27

Värivalokuva Sailolan päiväkodista Oulussa. Rakennus on punainen, puurakenteinen ja siinä on tiilikatto. Keskellä on suuri kaareva portti, jonka sisäpinta on koristeltu valkoisilla ja pastellisävyisillä vaakaraidoilla. Vasemmassa päädyssä on torni, jossa on kartiomainen katto, ja seinässä pieniä suorakaiteen ja kaarevia ikkunoita sekä ovia. Etualalla on asfalttipäällysteinen piha, hiekkalaatikko ja nurmikko, taustalla vihreitä puita.
Sailolan päiväkoti. Ilpo Väisänen 1986, Oulu. Kuva: Anni Vartola.

1970–80-luvuilla yhteiskunnallisessa keskustelussa vallitsi vahva lapsimyönteinen ilmapiiri. Lapset nähtiin osana laajempaa yhteisöä ja yhdyskuntasuunnittelua. Välineiden sijaan oli tärkeämpää pohtia, mitä ympäristö tarjoaa lapsille ja mitä siellä voi tehdä. Päiväkodille tuli antaa sille kuuluva arvo ja merkitys asemakaavoituksessa, jonka puitteissa varmistettaisiin kaikille lapsille ne ympäristön elementit ja kosketukset eri-ikäisiin ihmisiin, joita he kasvaessaan ja maailmankuvaansa rakentaessaan tarvitsivat. Tämä näkökulma puolsi päiväkotien rakentamista esimerkiksi koulujen tai kirjaston yhteyteen.28 Raili ja Reima Pietilän suunnittelemaan vuonna 1984 Poriin valmistuneeseen Taikurinhattu-päiväkotiin liitettiin sisäyhteys vieressä sijaitsevaan vanhainkotiin, jonka sauna- ja uima-allasosastoa myös lasten oli mahdollista käyttää.29

Kaupunkien päiväkotiverkko laajeni tiheäksi 1970–1980-luvuilla. Päiväkodin ja lapsen asunnon välinen suositeltu etäisyys oli uusilla kerrostaloalueilla korkeintaan 500 metriä. Näin tuettiin 5–6-vuotiaiden lasten itsenäistä kulkua.30 1980-luvulla keskusteluissa tuotiin esille eri-ikäisten lasten kanssakäymisen merkitystä ja kehitettiin ideaa sisarusryhmäpäiväkodeista, joissa kasvatustyötä toteutettaisiin kodinomaisissa tiloissa. Tilojen tuli sallia vapaa ryhmänmuodostus lasten ikään tai määrään katsomatta. Sisarusryhmäideaa myös vastustettiin, sillä toiminnan suunnittelun katsottiin olevan vaikeampaa iältään heterogeenisissa ryhmissä.

1980-luvulla korostettiin edelleen kodinomaisuutta ja kotialueita lasten ensisijaisina ympäristöinä. Suunnittelun lähtökohtana oli päiväkodin toiminta-ajatus ja toiminnalle asetetut tavoitteet. Kotialueet edistivät turvallisuutta ja terveellisyyttä. Päiväkotirakentamisessa näkyi postmodernismille tyypillisiä piirteitä, kuten liioittelu, monimuotoisuus, yllätyksellisyys ja vaihtelevat tilaratkaisut. Päiväkodit suunniteltiin leikillisiksi lasten rakennuksiksi.31 Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää vuonna 1985 arkkitehtitoimisto Pekka Salmisen suunnittelemaa pohjamuodoltaan auringonkukan mallista Karhunaukion päiväkotia Turussa.

Arkkitehtipiirros on mustavalkoinen ja esittää rakennuksen tilajakoa: keskellä on suuri ympyränmuotoinen aula, jonka ympärille sijoittuvat eri huoneet kaarevassa muodossa. Yläosassa on suorakaiteen muotoinen siipi, jossa on useita huoneita ja käytäviä. Oikeassa alakulmassa on tilaluettelo numeroituna, ja piirustuksessa näkyvät ovet, seinät ja kalusteiden paikat.
Karhunaukion päiväkodin pohjapiirros. Pekka Salminen 1986, Turku. Piirustus: PES-arkkitehdit.

Arkkitehti Pentti Myllymäen vuonna 1983 toimintansa aloittaneen päiväkoti Pikkuprinssin suunnittelutyön lähtökohtana oli Helsingin kaupungin tarve rakentaa uusia päiväkoteja ja löytää uusia joustavia ratkaisuja päiväkotitoiminnan olosuhteissa, tavoitteissa ja tarpeissa tapahtuneisiin muutoksiin.32 Päiväkoti Pikkuprinssin suunnittelun yhteydessä etsittiin myös kodinomaisia piirteitä tutkimalla historiaa muun muassa Ebeneser-lastentarhan toiminnasta. Kehitysprojektin muistiossa esitellään eri-ikäisten lasten mittoja ja ulottuvuuksia, joiden huomioiminen oli tärkeä osa kalusteiden ja sisätilojen suunnittelua.33 Vielä pitkälle 1990-luvulle lapsen mittakaavaa toteutettiin huonekalujen mitoituksissa ja esimerkiksi wc-tilojen altaissa ja istuimissa, vaikka tiukasta ikätasoisesta huonekalujen mitoituksesta vähitellen luovuttiinkin.34

Mustavalkoisessa valokuvassa kaksi lasta seisoo keittiönurkkauksessa, jossa on vaaleat kaapistot, avohyllyjä ja tiskiallas vasemmalla. Yksi lapsi pitää kädessään kastelukannua, toinen sekoittaa kattilaa lieden päällä. Etualalla näkyy pöydän reuna, ja lattialla on kuvioitu matto.
Värivalokuva Sinikellon päiväkodin sisätilasta, jossa on vaalea laatoitettu lattia ja seinät sekä suuri lasikatto, jota tukevat vaaleanpunaiset kehykset. Keskellä on matala, vihreillä laatoilla päällystetty allas. Vasemmalla on leikkialue, jossa on sininen liukumäki, pieniä puisia leikkikalusteita ja purjeveneen muotoinen koriste. Taustalla näkyy viherkasvi ja seinällä ikkunoita sekä ovia. Oikeassa reunassa on pyyhkeitä pinossa ja punainen penkki.
Vas.: Tampereella sijaitsevan Multisillan päiväkodin pikkukeittiö lapsen mittakaavassa 1970-luvulla. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.
Oik.: Sinikellon päiväkodin vesileikkihuone esimerkkinä 1980-luvun päiväkotien kokonaisvaltaisesta suunnittelusta. Kari Virta 1987, Kuopio (purettu 2023). Kuva: Anni Vartola. Klikkaa kuvat isommiksi.
Mustavalkoisessa valokuvassa kaksi lasta seisoo keittiönurkkauksessa, jossa on vaaleat kaapistot, avohyllyjä ja tiskiallas vasemmalla. Yksi lapsi pitää kädessään kastelukannua, toinen sekoittaa kattilaa lieden päällä. Etualalla näkyy pöydän reuna, ja lattialla on kuvioitu matto.
Tampereella sijaitsevan Multisillan päiväkodin pikkukeittiö lapsen mittakaavassa 1970-luvulla. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.
Värivalokuva Sinikellon päiväkodin sisätilasta, jossa on vaalea laatoitettu lattia ja seinät sekä suuri lasikatto, jota tukevat vaaleanpunaiset kehykset. Keskellä on matala, vihreillä laatoilla päällystetty allas. Vasemmalla on leikkialue, jossa on sininen liukumäki, pieniä puisia leikkikalusteita ja purjeveneen muotoinen koriste. Taustalla näkyy viherkasvi ja seinällä ikkunoita sekä ovia. Oikeassa reunassa on pyyhkeitä pinossa ja punainen penkki.
Sinikellon päiväkodin vesileikkihuone esimerkkinä 1980-luvun päiväkotien kokonaisvaltaisesta suunnittelusta. Kari Virta 1987, Kuopio (purettu 2023). Kuva: Anni Vartola. Klikkaa kuvat isommiksi.

1990-luvulla lainsäädäntö ei enää rajoittanut päiväkotien lapsimäärää, mutta tilasuunnittelun lähtökohtana olivat edelleen päiväkodin toiminnalle asetetut tavoitteet. Käytännössä päiväkotien lapsimäärät eivät kuitenkaan kasvaneet, ja esimerkiksi Helsingissä pitäydyttiin 1–5 päiväkotiryhmälle mitoitetuissa rakennuksissa. Ryhmien kotialueilla sijaitsivat niiden omat eteistilat, pesuhuone ja wc sekä leikki- ja toimintatilat. Kunnat tavoittelivat kustannussäästöjä esimerkiksi tilojen päällekkäis- ja vuorokäytöllä, jolloin rakennusten kokoa saatiin pienennettyä.35

Yhteiskunnalliset muutokset lastentarha- ja päiväkotisuunnittelun taustalla

Lastentarha- ja päiväkotiarkkitehtuuriin ovat vaikuttaneet monet yhteiskunnalliset muutokset, kuten kaupungistuminen, naisten lisääntyneen työssäkäynnin myötä kasvanut päiväkotipaikkojen tarve sekä painopisteen siirtyminen kokopäivätoimintaa tukeviin ympäristöihin.

Kokopäiväryhmissä tilojen neliömäärät lasta kohden kasvoivat osapäiväryhmien tiloihin verrattuna, ja tilat mahdollistivat aiempaa monipuolisempaa toimintaa. Valtiojohtoinen normitus päättyi 1990-luvulle tultaessa, kun päivähoito oli siirtynyt yhä enemmän kuntien vastuulle.36 Kotiryhmät ja -alueet säilyttivät asemansa päiväkotirakennusten ytiminä vuosituhannen vaihteen yli. Ohjeistuksissa kodinomaisuus korvattiin viihtyisyydellä, ja lapsen mittakaavan asema alkoi horjua aikuisten ergonomian korostuessa.

Värivalokuva Länsi-Säkylän päiväkodista metsäisessä ympäristössä. Rakennus on punainen, puurakenteinen ja siinä on useita viistokattoisia osia, jotka muodostavat rytmikkään kokonaisuuden. Valkoiset katosrakenteet ja suuret ikkunat korostavat sisäänkäyntejä. Taustalla näkyy tiheä mäntymetsä ja etualalla hiekkainen piha, jossa kasvaa yksittäisiä puita.
Länsi-Säkylän päiväkoti, Timo Airas ja Kari Järvinen 1980. Kuva: Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Museovirasto.

Suomalaisen päiväkotirakentamisen huippuvuodet sijoittuvat nousukaudelle 1970-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin. 1980-luvulla uusien päiväkotien rakentaminen oli erityisen vilkasta. Lähes 600 uutta päiväkotirakennusta vuosikymmenen aikana selittyi myös verrattain pienten päiväkotiyksiköiden rakentamisen ja yhden ryhmän sisarusryhmäpäiväkotien suosion kautta. 1980-luvulla nousukausi ja postmodernismi antoivat mahdollisuuden suunnitella monimuotoisia, leikillisiä ja lapsen mittakaavan sopivia päiväkoteja 2000-luvulle saakka.

Kirjoittaja

Taina Sillanpää
museonjohtaja, Ebeneser-säätiö - Lastentarhamuseo.

Artikkeli perustuu tekijän väitöstutkimukseen Tila, lapsi ja toimijuus – Lastentarha- ja päiväkotiarjen murrokset ja jatkuvuudet muistitietoaineistoissa

Lähteet ja viitteet

Alander, Elisabeth 1923. Ebeneserkoti. Katsaus Hanna Rothmanin ja Elisabeth Alanderin laitosten 32-vuotiseen toimintaan 1890–1922. Helsinki: Weiling & Göös.

Bonsdorf von Adolf & Tunkelo, J.H. 1928. Lastensuojelua koskevia lakeja ja asetuksia ynnä eräitä asiaa tarkoittavia ohjeita. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Bruce, Tina 2024. General introduction. The Bloomsbury Handbook to Friedrich Froebel. Ed. Tina Bruce, Yukiyo Nishida, Sacha Powell, Helge Wasmuth & Jane Whinnett. Lontoo: Bloomsbury Publishing.

Heikkilä-Kauppinen, Marja 2018. Huolenpitoa ja hyvinvointia kansalle. Rakennetun Suomen historia. Toim. Harri Hautajärvi. Helsinki: Rakennustieto Oy.

Hurme, Helena, Periäinen Tapio & Upanne, Mauri: Lapsen virikeympäristö. Arkkitehti 2/1974.

Hänninen, Sisko-Liisa & Valli, Siiri 1986. Suomen lastentarhatyön ja varhaiskasvatuksen historia. Keuruu: Otava.

Jallinoja, Riitta 1976. Tutkimus lasten päivähoidon kehityspiirteistä Suomessa. Helsinki: Helsingin yliopiston sosiologian laitos, 1/1976.

Kansonen, Mervi 2006. Taito taimet kasvattaa. 100 vuotta lastentarhatyötä Lappeenrannassa. Lappeenranta: Gummerus kirjapaino Oy.

Laki lasten päivähoidosta 1973. 36/1973. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1973/19730036.

Lastentarha 1947. no. 4,5,8. Lastentarhanopettajaliitto.

Lasten päiväkotijärjestelmän kehittämistä suunnittelemaan asetetun komitean mietintö 1951. Komiteamietintö (1951: 72).

Lindberg, Päivi 2014. In search of affordances and visual quality: Interpreting Environments of Children Aged Under Three in Seven Finnish Day-care Centres. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Meretniemi, Maija 2015. Hyvä koti ja henkinen äitiys lastentarhatyön esikuvina: aate- ja käsitehistoriallinen tutkielma Suomen varhaiskasvatuksen taustasta. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Myllymäki, Pentti 1979. Lasten päiväkodin kehittämisprojekti Pikkuprinssi. Tiili 1/1979.

Myllymäki, Pentti 1980. Pikkuprinssi-projektin tilasuunnitteluvaiheen esittely. Marja Turkka (toim.) Lasten päiväkoti. Tilat, kalusteet, välineet. Seminaariraportti 78. Helsinki: Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus.

Nordin, Kirsti 1974: Päiväkodin suunnittelu. Arkkitehti 2/1974.

Nordin, Kirsti 1984: Lapsuuden tilat. Arkkitehti 8/1984.

Pietilä, Raili & Reima 1984. Päiväkoti Taikurinhattu. Arkkitehti 8/1984.

Päivähoidon kasvatustavoitekomitean mietintö 1980, Komiteanmietintö (1980: 31).

Päiväkodin toimitilojen suunnittelu 1980. Sosiaalihallitus.

Rewell, Viljo 1956, Lastentalo. Arkkitehti 1–2/ 1956,

Saarinen, Samuli, 2016. Koulukadun päiväkodit ja moderni päiväkotiarkkitehtuuri Turussa 1970- ja 1980-luvuilla. Rakennushistoriaselvitys. Turku: Turun kaupunki, ympäristöala, kaupunkisuunnittelu, kaavoitus.

Sihto, Riikka-Maija 2007. Wivi Lönnin Ebeneserkoti – tutkimus ja suunnitelma. Espoo: Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtuuriosasto.

Sillanpää T. 2021. Tila, lapsi ja toimijuus. Lastentarha- ja päiväkotiarjen murrokset ja jatkuvuudet muistitietoaineistoissa. Helsinki: Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-7451-2

Sillanpää, Taina & Ylitapio-Mäntylä, Outi 2024. Tyttöjen tila lastentarhoissa ja päiväkodeissa

1940–80-luvuilla. Kasvatus & Aika 18:4. https://doi.org/10.33350/ka.142548

Sosiaalihallituksen yleiskirje A 2/1974. Päiväkodin toimitilojen suunnittelu.

Sosiaalihallituksen yleiskirje A 6/1980. Päiväkodin toimitilojen suunnittelu.

Suunnitellaan päiväkoti 1991. Helsinki: Helsingin kaupunki sosiaaliviraston kiinteistötoimisto 1991.

Välimäki, Anna-Leena 1998. Päivittäin. Lasten (päivä)hoitojärjestelyn muotoutuminen varhaiskasvun ympäristönä suomalaisessa yhteiskunnassa 1800- ja 1900-luvulla. Acta Universitatis Ouluensis E 31. Oulu: Oulun yliopistopaino.

Arkistot

TA Työväenarkisto, Helsinki.

Ebeneser-säätiön arkisto, HAB9:

Lastentarhojen, seimen ja päiväkodin vuosikertomukset (1935–1947).

HKA Helsingin kaupunginarkisto

Pikkuprinssi 1977 (osa 2): Lasten mitat ja ulottuvuudet

Pikkuprinssi 1978 (osa 5): Päiväkoti Pikkuprinssin esisuunnitelma.

Viitteet

1 Bruce 2024, 3.

2 Rothman opiskeli Berliinissä 1880-luvun alussa Pestalozzi-Fröbel-Haus-nimisessä oppilaitoksessa lastentarhanopettajaksi.

3 Välimäki 1998; Jallinoja 1976.

4 Hänninen & Valli 1986.

5 Alander 1923, 79; Sillanpää 2021, 91–92.

6 Meretniemi 2015, 178.

7 Sihto 2007, 53.

8 Bonsdorf & Tunkelo 1928, 64–73.

9 Jallinoja 1976, 89.

10 Lastentarha 4/1947, 55–56; 5/1947, 74–76; 8/1947, 118–120; Lastentarhojen, seimen ja päiväkodin vuosikertomukset 1935–1947, Ebeneser-säätiön arkisto. HAB9. TA.

11 Sillanpää 2021.

12 Rewell 1956, 18–19.

13 Lasten päiväkotijärjestelmän kehittämistä suunnittelemaan asetetun komitean mietintö (1951: 72).

14 Sillanpää & Ylitapio-Mäntylä 2024.

15 Lasten päiväkotijärjestelmän kehittämistä suunnittelemaan asetetun komitean mietintö (1951: 72), 22.

16 Sillanpää 2021, 96–97.

17 Kansonen 2006, 101.

18 Heikkilä-Kauppinen 2018; Saarinen 2016, 10.

19 Lindberg 2014, 128.

20 Hurme, Periäinen & Upanne 1974, 32.

21 Laki Lasten päivähoidosta 1973

22 Nordin 1974, 40–43.

23 Sosiaalihallituksen yleiskirje (A 6/1980). Päiväkodin toimitilojen suunnittelu 1980, 4.

24 Nordin 1974, 44.

25 Päivähoidon kasvatustavoitekomitean mietintö (1980:31), 20.

26 Myllymäki 1980, 9.

27 Myllymäki 1980, 9–13.

28 Nordin 1984, 9.

29 Pietilä 1984, 24.

30 Nordin 1974, 44.

31 Saarinen 2016, 10–11.

32 Myllymäki 1979, 7.

33 Pikkuprinssi 1977 osa 2: Lasten mitat ja ulottuvuudet, HKA; Pikkuprinssi 1978 osa 5: Päiväkoti Pikkuprinssin esisuunnitelma 1978, HKA.

34 Sillanpää 2021, 225–229.

35 Suunnitellaan päiväkoti 1991, 7, 34–35.

36 Välimäki 1998, 161.

Sivuston evästeet

Tervetuloa Rakennettu hyvinvointi -sivustolle. Tämä sivusto käyttää evästeitä.