Siirry suoraan sisältöön

Koulurakennukset

Kansakoulusta peruskouluun – koulurakennuksia kolmelta vuosikymmeneltä

Koulu on lähellä koteja, lapsia ja yhteisöjä. Koulussa opitaan, ystävystytään, harrastetaan. Perusopetus on jokaisen lapsen oikeus.

Aihealueen artikkeleissa asiantuntijat jakavat tietoaan: miksi koulu on sellainen kuin se on, miten sitä voi säilyttää, miten korjata, mikä koulussa on arvokasta.

1950-luvulla kansakoulu haluttiin rakentaa jokaisen koululaisen ulottuville. Tyypillisessä koulussa oli monikerroksinen luokkahuonesiipi ja matalampi liikunta- ja juhlasalisiipi. Harjakattoiseen ja tiilirunkoiseen kouluun tehtiin painovoimainen ilmanvaihto. Kun 1950-luku päättyi, maassa oli liki 7000 koulua.

Oppikoulun suosio kasvoi 1960-luvulla kansa- ja kansalaiskoulun rinnalla. Koululaisista suurin osa asui kaupungeissa. Asuinalueille rakennettiin aiempaa matalampia, loivakattoisia ja betonirunkoisia kouluja. Kun 1960-luku päättyi, koulutustaso oli noussut, yli puolet suomalaisista kävi oppikoulun.

Peruskoulujärjestelmä uudisti opetusmenetelmiä 1970-luvulla. Koulutiloista tehtiin avoimia ja muunnettavia. Moduulimitoitetut teollisesti tuotetut rakenteet otettiin käyttöön. Matala, syvärunkoinen ja tasakattoinen koulu sai täysin koneellisen ilmanvaihtotekniikan. Kun 1970-luku päättyi, koko maassa sama peruskoulun oppimäärä annettiin kaikille 7–16-vuotiaille.

Tieto kouluista on tarpeen säilyttämisestä ja korjaamisesta päätettäessä. Kolmen eri vuosikymmenen koulujen korjausta valotetaan esimerkein. Korjaaminen on paneutumista rakennukseen ja sen historiaan sekä yksilöllisten korjausratkaisujen etsimistä. Onnistumiseen tarvitaan hankkeen hallintaa: suunnittelijoiden, tutkijoiden, käyttäjien, eri hallintokuntien ja päättäjien yhteistyötä. Yhteisöjen aktiivisuus on edesauttanut koulujen säilyttämistä, tieto rakennushistoriasta on tukenut niiden korjaamista.

Viiden kunnan kouluinventointiesimerkit kertovat miten, milloin ja miksi inventointi on tehty ja miten sitä hyödynnetään. Inventoinnin avulla kunta hahmottaa koulukiinteistöt ja niiden arvot sekä yksittäisinä rakennuksina että osana kokonaisuutta.

Koulut eri aikakausina

Onnistuneita korjaushankkeita

Selvityksiä ja inventointeja

Sivuston evästeet

Tervetuloa Rakennettu hyvinvointi -sivustolle. Tämä sivusto käyttää evästeitä.