Terveyttä kaikille – keskussairaalat 1940-luvulta 1980-luvulle
Keskussairaalarakentamisen taustalla ovat hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteet kattavan ja korkealaatuisen sairaanhoidon järjestämisestä tasapuolisesti koko väestölle asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Keskussairaalalaki 1943 antoi alkusysäyksen koko maan kattavan sairaalaverkon rakentamiselle, vaikka varsinaiset rakennushankkeet käynnistettiinkin vasta 1950-luvun alussa. Kahdenkymmenenyhden keskussairaalan valtakunnallinen verkosto toteutettiin kolmessa vuosikymmenessä.
Keskussairaalaverkoston rakentaminen aloitettiin alueilta, jotka olivat sairaanhoidon osalta jääneet pahimmin muista jälkeen. Vilkas rakentumisvaihe jatkui 1970-luvulle asti. Valtio ohjasi keskussairaalarakentamista lainsäädännöllä ja normiohjauksella, määräsi keskussairaaloiden rakentamisjärjestyksen ja valvoi niiden suunnittelu- ja rakennusprosessia sekä rakennuskustannuksia yksityiskohtaisesti. Lääkäripulan helpottamiseksi lisättiin lääkärikoulutusta ja perustettiin keskussairaaloiden rinnalle uusia yliopistosairaaloita.
Keskussairaalat ovat rakennuskomplekseja, jotka koostuvat monista toiminnoista, osastoista, palveluyksiköistä, henkilö- ja materiaaliliikenneverkostoista sekä teknisistä tiloista ja järjestelmistä. Tilat voidaan jakaa neljään pääryhmään: poliklinikoihin, tutkimus- ja toimenpidetiloihin, palvelu- ja huoltoyksiköihin ja vuodeosastoihin.
Keskussairaalarakennusten kehittymiseen on vaikuttanut erityisesti lääketieteen ja teknologian kehitys, mikä on johtanut sairaaloiden laajentamiseen ja uusien toiminnallisten yksiköiden rakentamiseen. Tutkimus- ja toimenpidetilojen tilatarve on jatkuvasti kasvanut ja vuodeosastojen merkitys puolestaan vähentynyt.
Ensimmäiset keskussairaalat valmistuivat 1950-luvun alkupuolella Joensuuhun, Jyväskylään, Savonlinnaan, Lappeenrantaan ja Vaasaan. Sairaalat koostuivat monikerroksisesta vuodeosastosiivestä ja matalista siipirakennuksista, joihin sijoittuivat poliklinikat sekä toimenpideosastot. Osien sijoittumista määrittelivät toiminnallisuus ja liikenneyhteydet.
1950- ja 1960-luvun vaihteessa laboratoriotoiminnan ja röntgenkuvauksen kehitys toi uusia tilatarpeita. Niitä palvelemaan alettiin rakentaa matalia jalustaosia vuodeosastosiipien yhteyteen. ”Siirtymävaiheessa” valmistuneita sairaaloita Kuopiossa ja Tampereella seurasi 1960-luvulla joukko torni jalustalla -tyypin rakennuksia Helsinkiin, Kajaaniin, Kotkaan ja Turkuun. Niissä oli yleensä yksi- tai kaksikerroksinen tutkimus-, toimenpide- ja poliklinikkaosa ja korkeampi vuodeosastotorni.
1970-luvulla sairaaloiden koko kasvoi merkittävästi ja ne muuttuivat rakennustyyppeinä monimuotoisemmiksi. Kuvantamisen, laboratoriotutkimusten, lisääntyneen leikkaustoiminnan ja tehohoidon kehittymisen myötä laajennuksia tarvittiin lisää. Poliklinikka- ja toimenpidetiloja sisältävät osat rakennettiin laajoina ja matalina käytäväverkoston yhdistäminä kylämäisinä rakenteina. Myös vuodeosastot sijoitettiin aiempaa matalampiin siipiin tai rakennuksiin. Tällaisia hajautetun sairaalatyypin esimerkkejä ovat 1960-luvun lopun ja 1970-luvun lopun välissä valmistuneet keskussairaalat Kokkolassa, Oulussa, Lahdessa, Seinäjoella ja Hämeenlinnassa.
Terveyttä kaikille – keskussairaalat 1940-luvulta 1980-luvulle selvittää miksi, miten ja minne keskussairaaloita rakennettiin. Se tarjoaa tietoa taustoista ja rakennustyypin ominaisluonteesta sekä keskeisistä piirteistä.