Terveyttä kaikille - B-mielisairaalat 1950-luvulta 1970-luvulle
B-mielisairaaloiden verkosto syntyi 1954–1974 ja uusien mielisairaaloiden rakentaminen oli vilkkainta 1958–1963. Tavoitteena oli helpottaa mielisairaanhoitoa kokonaisuudessaan, vähentää akuuttipotilaisiin keskittyviin keskusmielisairaaloihin kohdistunutta painetta ja osoittaa kunnalliskodit sosiaalihuollon asiakkaille eli vanhuksille. Rakentaminen osui aikakaudelle, jolloin Suomessa toteutettiin laajaa ohjelmallista, kaikissa sairaalatyypeissä laitospaikkoja lisännyttä sairaalarakentamista.
Mielisairaalat jakautuivat 1950-luvun alussa pitkäaikaispotilaiden hoitoon keskittyneisiin B-mielisairaaloihin ja akuuttihoidosta vastanneisiin A- eli keskusmielisairaaloihin.
Vastuu mielisairaiden hoidosta säädettiin 1950-luvun alussa kunnille. B-mielisairaaloiden rakentaminen alkoi vaatimattomasti. Alkuvaiheessa saneerattiin vanhoja rakennuksia. Sairaala-alueiden rakentamiseen edettiin sen jälkeen, kun perustamiskustannukset tulivat valtionavun piiriin vuonna 1956. Tämän ansiosta B-sairaalaverkosto laajeni nopeasti koko maahan. Valtionavun edellytyksenä oli, että rakennussuunnitelmat hyväksytettiin sisäasiainministeriössä. Lääkintöhallituksella ja rakennushallituksella oli keskeinen rooli suunnitteluohjauksessa.
Kaikkiaan 1950–60-luvuilla perustettiin hieman yli 50 B-sairaalaa. Niistä neljäkymmentä sijoittui uudisrakennuksiin, joista kaksi tehtiin vanhan laajennusosana. Loput sairaaloista toimivat tarkoitusta varten saneeratuissa vanhoissa rakennuksissa.
Pääosa sairaaloista sijaitsi maaseutumaisemassa, jossa sairaala saattoi harjoittaa myös maataloustoimintaa. Vuodeosastojen ohella sairaaloissa oli tiloja potilaiden työ-, askartelu-, opetus- ja vapaa-ajan toiminnoille, joita järjestettiin tutkimus-, hoito- ja kuntoutustarkoituksessa. Sairaala-alueilla oli myös henkilökunnan asuntoja.
Kahtiajako A- ja B-mielisairaaloihin poistettiin 1970-luvun lopulla. Samaan aikaan alettiin siirtyä sairaalapainotteisesta mielisairaanhoidosta avohoitoon ja mielenterveysongelmien ehkäisytoiminnan parantamiseen. Tämän johdosta mielisairaalapaikkojen tarve väheni voimakkaasti 1900-luvun loppuun mennessä. Entisiä B-sairaalarakennuksia on jäänyt tyhjilleen tai siirtynyt toiseen käyttöön.
Vuonna 1952 Suomen mielisairaaloissa oli ollut alle 10 000 sairaansijaa, ja kaksikymmenen vuotta myöhemmin niitä oli jo lähes kaksinkertainen määrä. Lisäys johtui hyvin suurelta osin B-sairaalarakentamisesta.
Terveyttä kaikille – B-mielisairaalat 1950-luvulta 1970-luvulle selvittää miksi, miten ja minne B-mielisairaaloita rakennettiin. Se tarjoaa tietoa taustoista ja rakennustyypin ominaisluonteesta sekä keskeisistä piirteistä.