Kirjastot Alvar Aallon tuotannossa
Sirkkaliisa Jetsonen
Alvar Aallon kirjastojen – ensimmäinen avattiin 1935 ja viimeinen valmistui 1991 – piirteiksi vakiintuivat avara kirjastosali, kirjasyvennykset ja kattoikkunat. Valaistukseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Luonnonvaloa käytettiin monipuolisesti, sen avulla myös jäsennettiin tiloja. Eri tarkoituksiin suunnitellut valaisimet ovat keskeinen osa sisustuksia, joiden kalustus ja yksityiskohdat on suunniteltu huolella. Kirjastot ovat usein osa laajempaa kokonaisuutta, kuten kulttuuri- ja hallintokeskusta.
Arkkitehti Alvar Aallon (1898–1976) kirjastot on tärkeä rakennustyyppi hänen tuotannossaan. Kunnallisia ovat Viipurin, Seinäjoen, Rovaniemen ja Alajärven kaupunginkirjastot sekä Säynätsalon kirjasto. Näistä Seinäjoen ja Rovaniemen kirjastot ovat myös maakuntakirjastoja. Tieteellisiin kirjastoihin lukeutuvat Jyväskylän yliopiston,[1] Espoon Otaniemen Teknillisen korkeakoulun[2] ja Helsingin Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin (1953–1956) kirjastot.
Aalto sai suunnittelutoimeksiantoja myös ulkomailta. Wolfsburgin kaupunginkirjasto (1958–1962) Saksassa, Pohjolan-talon kirjasto (1963–1968) Islannissa sekä Woodberry Poetry Room (1947–1949) Harvardin yliopistossa ja Mount Angel -luostarin kirjasto (1964–1970) Yhdysvalloissa ja Västmanlands-Dala-osakunnan kirjasto (1961–1965) Ruotsissa edustavat kukin omanlaistaan kirjastotyyppiä.
Työhuone-kirjastoja on yksityistaloissa kuten Villa Maireassa (1937–1939), Maison Louis Carréssa (1956–1959) ja Villa Schildtissä (1969–1970). Helsingissä sijaitseva Aaltojen kotitalon (1934–1936) toimistosiivessä on myös pieni kirjastohuone.
Viipurin kaupunginkirjastossa (1927–35) toteutuivat ensi kertaa monet Aallon myöhempien kirjastojen keskeiset piirteet, kuten kattoikkunat ja niistä lankeava, tiloja jäsentävä luonnonvalo sekä monitasoiset tai porrastuvat kirjastosalit. Lapsille oli varattu oma tilava osastonsa. Aalto kirjoitti Viipurin kirjastosta 1948: ”Jonkinlaisten fantastisten vuorimaisemien avulla, joiden eri rinteitä valaisivat monet eri asennoissa olevat auringot, syntyi vähitellen kirjastorakennuksen pääidea. Kirjaston arkkitehtonisena runkona on eri tasoille ja moneen portaaseen sijoitetut luku- ja lainauspinta-alat, keskuksen ja valvontapisteen muodostaessa huipun.”[3]
Kirjasto osana laajempaa rakennusta tai rakennusryhmää
Julkiset, hallinnon ja kulttuurin, rakennukset edustivat Alvar Aallon näkemyksen mukaan kaupunkilaisten yhteisiä tarpeita. Niiden arkkitehtuurin tehtävänä oli kuvastaa kaupungin sisäisiä toimintoja ja muodostaa ”kaupungin sisäinen siluetti”.[4] Ihmisiä yhteen kokoavien rakennusten ryhmitys[5] avoimen julkisen tilan, esimerkiksi torin äärelle, oli hänen tavoitteenaan useissa suunnitelmissa. Useat kirjastoista sijoittuvat hallinnon ja kulttuurin rakennusten ryhmiin, jotka sijaitsevat keskeisesti kaupungissa.
04_Säynätsalo_SJE
Säynätsalon kunnantalo (1949–52) rakennettiin palvelemaan pienen keskisuomalaisen kunnan hallinto- ja kulttuuritarpeita. Valtuustosalin ja kunnanviraston lisäksi talossa on kirjasto[6] sekä asuntoja ja liiketiloja. Kirjasto oli osa julkisia tiloja, jotka kiertyvät katutasoa korkeammalla olevan sisäpihan ympärille. Kirjaston ja kunnantalon sisäänkäynnit olivat pihalle nousevan portaikon yläpäässä vastakkain. Julkisivussa porrastuva ikkunarivistö kertoo kirjaston paikan.
05_Seinäjoki_SJE 06_Seinäjoki_SJE
Kulttuurin ja hallinnon rakennukset koottiin yhteen Seinäjoella, Rovaniemellä ja Alajärvellä. Kirjastot rajaavat osaltaan aukiosommitelmia. Seinäjoella kirjaston (1960–1965) matala vaalea hahmo on vastapaino Kansalaistorin toisella reunalla kohoavalle veistokselliselle ja tummansinisillä sauvalaatoilla päällystetylle kaupungintalolle. Kirjaston julkisivun mittainen pystysäleikkö peittää ikkunanauhoja. Puiston suuntaan etelään avautuva kirjastosali puolestaan sai pehmeästi taitteisen viuhkamuodon.[7] Sen julkisivun yläosan ikkunoiden edessä olevat leveät vaakasäleet estävät auringonpaahteen pääsyä kirjastosaliin.
07_Rovaniemi_SJE
Rovaniemellä samaan kortteliin yhteisen sisääntuloaukion äärelle sijoitettiin kirjasto, teatteri ja kaupungintalo.[8] Rakennusryhmästä ensimmäisenä valmistui aukion eteläreunalle kirjasto (1961–1966). Kaikilla kolmella rakennuksella on omaleimainen hahmonsa, joita vaalea julkisivumateriaali yhdistää. Kirjastossa se on vaaleaa posliinimassalaattaa suorakulmaisessa osassa ja viuhkaseinissä vaaleanharmaata sauvatiiltä. Kirjaston ja Lappia-talon päätiloja, kirjastosalia ja teatterisalia, on korostettu kattomuodoin, kaupungintaloa valtuustotornilla.
08_Alajärvi_SJE
Myös Aallon arkkitehtitoimiston viimeinen toteutunut työ Alajärven kirjasto (1991) on osa kunnan hallintokeskusta.[9] Kunnantalo ja seurakuntatalo reunustavat avointa puistomaisemaa, jonka laidalla on 1800-luvun ristikirkko. Kirjasto sijoittuu kaupungintaloa vastapäätä puiston ääreen.
Yliopistoissa Jyväskylässä ja Espoon Otaniemessä kirjastot ovat osa kampuksen ytimen ”sisääntuloporttia”. Jyväskylässä kirjasto (1953–1955) kätkeytyy muurimaisen seinämän taakse osana yliopiston päärakennusta. Otaniemessä puolestaan pääkirjasto (1964–1970) rajaa laajaa vihermaisemaa itsenäisenä rakennuksena.
09_Otaniemi_SJE 10_Otaniemi_SJE
Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin (1953–56) kirjasto[10] palvelee sekä henkilökuntaa että ulkopuolisia asiakkaita. Kirjastosiiven suljettu hahmo erottuu punatiilisestä toimisto-osasta tumman luonnonkivijulkisivunsa ansiosta. Kirjastosalia kutsutaan usein pienois-Viipuriksi, mitä se kattoikkunoineen ja kirjasyvennyksineen muistuttaa.
11_KELA_SJE
Otaniemen kampusalueelle tehtiin myös laitoskirjastoja. Teknillisen korkeakoulun päärakennuksessa (1953–1964) sijaitsee arkkitehtiosaston kirjasto, jonka pientä huonetta valaisevat pyöreät kattoikkunat.
12_ark os_SJE
Liikerakennuksissa ei yleensä ole kirjastohuoneita. Tammisaaren säästöpankkiin (1962–1969) sellainen toteutettiin. Umpinaisen seinäpinnan taakse piiloutuva tila on suunniteltu yhtä huolellisesti kuin suuremmatkin kirjastot. Yksityiskohdissa kuten kattoikkunassa ja yksilöllisesti suunnitelluissa valaisimissa tiivistyvät Aalto-kirjastoille tyypilliset piirteet.
Kävijän kulkua ohjataan
Sisäänkäyntejä on korostettu vain muutamissa kirjastoissa. Pilarien kannattelema katos johdattaa kävijän sisään Jyväskylän yliopistossa ja Otaniemen pääkirjastossa sekä Rovaniemen kirjastossa.
Avara kirjastosali on tilallisesti ja arkkitehtonisesti pääosassa Aallon kirjastoissa. Aulat ja eteiset ovat usein salia matalampia tai valaistukseltaan hämärämpiä.
Viipurin kirjastossa väljän eteisaulan jälkeen kuljetaan ahtaan oloisen välitilan ja sitä seuraavan kirjasyvennyksen kautta kohti kirjastosalia. Saliin johtavaa tilasarjaa on verrattu Tukholman kaupunginkirjastoon (Erik Gunnar Asplund), vaikka arkkitehtuurin ainekset ja tilojen luonne ovat tyystin erilaiset. Kirjasyvennyksestä tuli Aallon kirjastojen tunnus. Viipurissa se palvelee sekä läpikulkua että tilana, johon laskeudutaan lueskelemaan kirjoja.
13_Jyväskylä_SJE
Otaniemen kirjastossa kavutaan eteisestä portaita ylös kohti kattoikkunoiden valaisemaa yläkertaa. Lapin maakuntakirjastossa Rovaniemellä pitkän eteishallin päässä häämöttävät lainauspisteen valolyhdyt talon toiminnallisessa keskipisteessä. Mount Angelin kirjastossa ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa kävijä näkee kirjastotilan ensisilmäyksellä yläviistosta ja saa käsityksen sen ”monikerroksisuudesta”.
Kirjasyvennykset ja monitasoisuus tyypillisiä piirteitä
Eri tasoilla olevat tilan osat, kirjasyvennykset ja porrastukset nostavat salinäkymien pääosaan kirjat. Lukupaikat ovat Viipurin kirjastosta lähtien kuuluneet kirjasyvennyksiin. ”Laaksossa” istuessa voi sulkea kirjastosalin hälinän ympäriltään. Syvennystä kiertävän kaidemuurin päällisen leveän tason ääressä voi lueskella tai se voi toimia kirjojen esittelytasona.
14_Seinäjoki_SJE
Sisätiloja jäsentävät eri korkeustasoilla olevien lattioiden ohella kattopintojen moninaiset muodot ja korkeudet. Vaihtelevat tilat tarjoavat sekä visuaalisia että toiminnallisia kiintopisteitä kirjaston käyttäjälle. Tasoerot hankaloittavat kirjakärryjen siirtoa ja voivat rajoittaa liikkumista kirjastossa.
Wolfsburgin, Seinäjoen ja Mount Angelin kirjastosaleissa kantavien pilarien rivit piirtävät esiin viuhkamaisia tai kaarevia tiloja. Wolfsburgissa ja Seinäjoella kirjasyvennyksiä kehystävien pilarien lisäksi syvennyksen yläpuolisen katon osuuden jäsentely kattoikkunoilla tai muotoilu holvimaisesti korostaa tilaa erityisesti. Jyväskylässä yliopiston kirjastossa pitkänomainen kattoprisma tuo lukusaliin runsaasti valoa.
Viuhkamuoto ja suorakulmaisuus tilojen muodoissa palvelevat toimintaa
Kirjaston eri toiminnat näkyvät rakennusten pohjaratkaisuissa ja ulkohahmoissa. Avara ja viuhkanmuotoinen kirjastosali palvelee näkyvyyttä ja valvontaa. Pienemmät suorakulmaiset tilat, kuten lasten kirjasto, lukusali, tutkijasali tai lehtienlukuhuone sekä henkilökunnan työhuoneet säestävät kirjastosalia. Osaan kirjastoista liittyy näyttely- tai luentotila. Viipurin kirjaston luentosali pääsisäänkäynnin yhteydessä on yksi rakennuksen tunnusmerkeistä.
15_Rovaniemi pohjapiir_SJE
Lainauspiste on helposti sisäänkäynniltä saavutettavissa ja siltä on hyvä näkyvyys kirjastosaliin ja usein myös lukusaliin. Seinäjoella lasiseinät ja -ovet avaavat näkymiä muihin yleisötiloihin: käsikirjastoon ja sanomalehtihuoneeseen. Valaisinryhmät korostavat lainauspisteitä, jotka toisinaan myös saavat luonnonvaloa kattolyhdyistä.
Pääosassa luonnonvalo
Kirjasto ei voi olla inhimillisesti tai arkkitehtonisesti valmis, ellei sen olennaista inhimillistä tehtävää, kirjan lukemista, ollut tyydyttävästi käsitelty, kirjoitti Aalto 1940. Kirjastosuunnittelun keskeinen ongelma oli siten ihmissilmän ongelma.[11]
Luonnonvalo on Aallon kirjastoissa tärkeässä osassa. Monimuotoiset katto- ja yläikkunat jäsentävät ja korostavat toiminnallisesti erilaisia tiloja ja niiden osia. Ne tuovat syvienkin rakennusrunkojen ytimiin valoa.
Kattoikkunoiden rivistöt levittävät tasaista valoa, jota vaaleaksi maalatut seinät ja kattopinta edelleen heijastavat Viipurin ja Kansaneläkelaitoksen kirjastoissa. Rovaniemen viuhkanmuotoisessa kirjastosalissa yläikkunat kiertävät polveilevia ulkoseiniä. Niistä tuleva valo osuu holvimaisiin kattopintoihin, jotka edelleen heijastavat sen kohti ulkoseinillä olevia kirjahyllyjä. Luonnonvalo ulottuu myös kirjasyvennyksen puolelle. Ikkunoiden valokaista ja holvit tuovat esiin tilan ääriviivat.
Yläikkunoilla ja kattolyhdyillä on kussakin tilassa oma tehtävänsä ja olemuksensa. Pitkänomaiset poikittaiset kattoikkunat rytmittävät kulkua Rovaniemen kirjaston aulassa. Pyöreät kattoikkunat antavat valoa luento- ja kerhotiloihin sekä osaan aulatiloista. Lainauspisteen yläpuolella on pitkulainen kattoikkuna. Iltavalaistuksessa Rovaniemen kirjasto hohtaa lyhdyn kaltaisesti ympäristössään – sen voi ajatella loistavan tiedon valoa.
16_Rovaniemi_SJE
Erimuotoiset kattolyhdyt ja yläikkunoista valonsa sieppaavat holvipinnat ovat Otaniemen pääkirjaston lainauskerroksen selkäranka ja osoittavat tilan toiminnallisesti erilaisia vyöhykkeitä. Seinäjoen kirjaston kirjastosalissa vaakasuuntaiset ulkosäleet siivilöivät auringonsäteet leikkisiksi kuvioiksi sisäseinille. Sielläkin kattopintojen holvimaiset muodot ovat tärkeä luonnonvaloa suuntavina. Epäsuora keinovalaistus korostaa holvien muotoa.
Useissa Aalto-kirjastoissa ei kirjastosaleista avaudu suoria näkymiä ulos tai näkymät ovat rajattuja. Seinäjoen kirjastossa lehtienlukusalin, lastenkirjaston, ja toimistohuoneiden ikkunoiden edessä ovat metalliset pystysäleiköt.
Valoa lukemiseen
Keinovalaistuksen määrä ja luonne ovat olennaisia pohjoisten leveyspiirien pimeinä vuodenaikoina. Aalto suosi luonnonvalon ja keinovalon tuomista samasta suunnasta. Viipurissa kattoikkunoiden väliin sijoitetut valaisimet korvaavat pimeinä aikoina luonnonvaloa.
Kirjastoihin suunniteltiin useita valaisinmalleja, samalla kun käytettiin Artekin valaisintyyppejä ja muihin kohteisiin suunniteltuja lamppuja. Erityisvalaisimia oli lukupaikoilla ja asiointipisteellä.[12]
17_Seinäjoki_SJE
Seinäjoen ja Rovaniemen kirjasyvennysten kolmionmuotoisista osista kootuissa lukupöydissä on messinkiset pöytälamput, jotka keskittävät valon olennaiseen, kirjoihin ja lukemiseen. Ne levittävät ympärilleen lämpimän sävyisen valokehän. Lukutasot kirjasyvennysten reunoilla saivat omanlaisensa kohdevalaisimet.
Viimeisteltyjä sisustuksia
Kirjastojen sisustukset kalustuksineen ovat viimeisteltyjä ja suunniteltiin valaisimia, mattoja ja ikkunaverhoja myöden Aallon toimistossa. Lastenkokoiset Artek-jakkarat ja pöydät palvelivat pieniä käyttäjiä.
Materiaalivalinnoilla ilmaistiin tilojen hierarkiaa. Esimerkiksi Seinäjoella tuolit ovat salissa nahkaverhoiltuja ja käsikirjastossa satulavyöpunosta. Kirjastosalin hyllyissä on Oregon-mäntyviilupinta, muissa tiloissa pinnat ovat koivuviilua.[13]
18_Säynätsalo_SJE
KIRJOITTAJA
Sirkkaliisa Jetsonen toimii Museovirastossa yliarkkitehtina. Hän on julkaissut useita kirjoja Alvar Aallon arkkitehtuurista. Artikkeli perustuu kirjoittajan ja Jari Jetsosen teokseen Alvar Aalto Libraries.
Artikkeli on julkaistu 2019.
LÄHTEET
Aalto, Alvar 1940: The Humanazing of Architecture. Julkaistu alun perin englanniksi The Technological Review-lehdessä, November 1940. Uudelleenjulkaistu teoksessa Näin puhui Alvar Aalto. Toim. Göran Schildt. Helsinki: Otava, 1997.
Aalto, Alvar, 1947: Taimen ja tunturipuro. Julkaistu alun perin italiaksi Domus-lehdessä 1947, suomeksi Arkkitehti 1/1948. Uudelleenjulkaistu teoksessa Näin puhui Alvar Aalto. Toim. Göran Schildt. Helsinki: Otava, 1997.
Aalto, Alvar s.a: Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskus. Teoksessa Rovaniemi. Toim. Risto Raittila. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo, 2012.
Jetsonen Jari, Jetsonen Sirkkaliisa 2018: Alvar Aalto Libraries. Helsinki: Rakennustieto.
Lukkarinen, Päivi 1998: Aalto Lapissa. Alvar Aallon Lapin tuotanto. Aalto in Lapland. Alvar Aalto's work in Lapland. Jyväskylä: Atena Kustannus.
Penttilä, Jaakko 2003–2004: Seinäjoen kulttuuri- ja hallintokeskus. Rakennushistoriallinen selvitys. Alvar Aalto Säätiö / Alvar Aalto museon rakennusperintöosasto.
Penttilä, Jaakko 2011: Seinäjoen kaupunkikeskus. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo.
VIITTEET
[1] Jyväskylän yliopiston kirjasto toimi 1958-1974 Alvar Aallon suunnitteleman yliopiston päärakennuksen siivessä. Kirjasto on nykyisin nimeltään Aallon lukusali.
[2] Vuodesta 2010 Aalto-yliopisto, entisen pääkirjaston nimi on nykyisin Harald Herlin -oppimiskeskus.
[3] Aalto 1947.
[4] Aalto s.a.
[5] Penttilä 2011, 3.
[6] Nykyisin Säynätsalon lähikirjasto.
[7] Jaakko Penttilä on luonnehtinut tätä ”bremeniläiseksi seinäksi” viitaten Aallon suunnittelemaan asuinkerrostalon viuhkamuotoon Neue Vahrissa, Bremenissä. Penttilä 2003–2004, 17.
[8] Lappia-talo, jossa on teatteri, musiikkiopisto ja alun perin myös yleisradion tiloja, toteutettiin useassa vaiheessa (1961, 1972, 1975). Elissa Aallon johdolla suunniteltu kaupungintalo täydensi korttelin 1988.
[9] Vuonna 1966 aloitetusta Alajärven hallintokeskussuunnitelmasta toteutettiin 1967 kunnantalo ja terveystalo sekä 1970 seurakuntatalo.
[10] Nykyisin Kelan Kirjasto.
[11] Aalto 1940.
[12] Lukkarinen 1998, 84; Penttilä 2003–2004, 54.
[13] Penttilä 2003–2004, 55.
Säynätsalon kunnantalo (1949–52) rakennettiin palvelemaan pienen keskisuomalaisen kunnan hallinto- ja kulttuuritarpeita. Valtuustosalin ja kunnanviraston lisäksi talossa on kirjasto[6] sekä asuntoja ja liiketiloja. Kirjasto oli osa julkisia tiloja, jotka kiertyvät katutasoa korkeammalla olevan sisäpihan ympärille. Kirjaston ja kunnantalon sisäänkäynnit olivat pihalle nousevan portaikon yläpäässä vastakkain. Julkisivussa porrastuva ikkunarivistö kertoo kirjaston paikan.
_Oik.: Eteläjulkisivun vaakasäleet suojaavat kirjastosalia auringonpaahteelta. Kuva: Wiki Loves Monuments CC BY-SA 4.0 Santeri Viinamäki.
Kulttuurin ja hallinnon rakennukset koottiin yhteen Seinäjoella, Rovaniemellä ja Alajärvellä. Kirjastot rajaavat osaltaan aukiosommitelmia. Seinäjoella kirjaston (1960–1965) matala vaalea hahmo on vastapaino Kansalaistorin toisella reunalla kohoavalle veistokselliselle ja tummansinisillä sauvalaatoilla päällystetylle kaupungintalolle. Kirjaston julkisivun mittainen pystysäleikkö peittää ikkunanauhoja. Puiston suuntaan etelään avautuva kirjastosali puolestaan sai pehmeästi taitteisen viuhkamuodon.[7] Sen julkisivun yläosan ikkunoiden edessä olevat leveät vaakasäleet estävät auringonpaahteen pääsyä kirjastosaliin.
Rovaniemellä samaan kortteliin yhteisen sisääntuloaukion äärelle sijoitettiin kirjasto, teatteri ja kaupungintalo.[1] Rakennusryhmästä ensimmäisenä valmistui aukion eteläreunalle kirjasto (1961–1966). Kaikilla kolmella rakennuksella on omaleimainen hahmonsa, joita vaalea julkisivumateriaali yhdistää. Kirjastossa se on vaaleaa posliinimassalaattaa suorakulmaisessa osassa ja viuhkaseinissä vaaleanharmaata sauvatiiltä. Kirjaston ja Lappia-talon päätiloja, kirjastosalia ja teatterisalia, on korostettu kattomuodoin, kaupungintaloa valtuustotornilla.
Myös Aallon arkkitehtitoimiston viimeinen toteutunut työ Alajärven kirjasto (1991) on osa kunnan hallintokeskusta.[2] Kunnantalo ja seurakuntatalo reunustavat avointa puistomaisemaa, jonka laidalla on 1800-luvun ristikirkko. Kirjasto sijoittuu kaupungintaloa vastapäätä puiston ääreen.
Yliopistoissa Jyväskylässä ja Espoon Otaniemessä kirjastot ovat osa kampuksen ytimen ”sisääntuloporttia”. Jyväskylässä kirjasto (1953–1955) kätkeytyy muurimaisen seinämän taakse osana yliopiston päärakennusta. Otaniemessä puolestaan pääkirjasto (1964–1970) rajaa laajaa vihermaisemaa itsenäisenä rakennuksena.
09_Otaniemi_SJE 10_Otaniemi_SJE
Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin (1953–56) kirjasto[3] palvelee sekä henkilökuntaa että ulkopuolisia asiakkaita. Kirjastosiiven suljettu hahmo erottuu punatiilisestä toimisto-osasta tumman luonnonkivijulkisivunsa ansiosta. Kirjastosalia kutsutaan usein pienois-Viipuriksi, mitä se kattoikkunoineen ja kirjasyvennyksineen muistuttaa.
11_KELA_SJE
Otaniemen kampusalueelle tehtiin myös laitoskirjastoja. Teknillisen korkeakoulun päärakennuksessa (1953–1964) sijaitsee arkkitehtiosaston kirjasto, jonka pientä huonetta valaisevat pyöreät kattoikkunat.
12_ark os_SJE
Liikerakennuksissa ei yleensä ole kirjastohuoneita. Tammisaaren säästöpankkiin (1962–1969) sellainen toteutettiin. Umpinaisen seinäpinnan taakse piiloutuva tila on suunniteltu yhtä huolellisesti kuin suuremmatkin kirjastot. Yksityiskohdissa kuten kattoikkunassa ja yksilöllisesti suunnitelluissa valaisimissa tiivistyvät Aalto-kirjastoille tyypilliset piirteet.
Kävijän kulkua ohjataan
Sisäänkäyntejä on korostettu vain muutamissa kirjastoissa. Pilarien kannattelema katos johdattaa kävijän sisään Jyväskylän yliopistossa ja Otaniemen pääkirjastossa sekä Rovaniemen kirjastossa.
Avara kirjastosali on tilallisesti ja arkkitehtonisesti pääosassa Aallon kirjastoissa. Aulat ja eteiset ovat usein salia matalampia tai valaistukseltaan hämärämpiä.
Viipurin kirjastossa väljän eteisaulan jälkeen kuljetaan ahtaan oloisen välitilan ja sitä seuraavan kirjasyvennyksen kautta kohti kirjastosalia. Saliin johtavaa tilasarjaa on verrattu Tukholman kaupunginkirjastoon (Erik Gunnar Asplund), vaikka arkkitehtuurin ainekset ja tilojen luonne ovat tyystin erilaiset. Kirjasyvennyksestä tuli Aallon kirjastojen tunnus. Viipurissa se palvelee sekä läpikulkua että tilana, johon laskeudutaan lueskelemaan kirjoja.
13_Jyväskylä_SJE
Otaniemen kirjastossa kavutaan eteisestä portaita ylös kohti kattoikkunoiden valaisemaa yläkertaa. Lapin maakuntakirjastossa Rovaniemellä pitkän eteishallin päässä häämöttävät lainauspisteen valolyhdyt talon toiminnallisessa keskipisteessä. Mount Angelin kirjastossa ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa kävijä näkee kirjastotilan ensisilmäyksellä yläviistosta ja saa käsityksen sen ”monikerroksisuudesta”.
Kirjasyvennykset ja monitasoisuus tyypillisiä piirteitä
Eri tasoilla olevat tilan osat, kirjasyvennykset ja porrastukset nostavat salinäkymien pääosaan kirjat. Lukupaikat ovat Viipurin kirjastosta lähtien kuuluneet kirjasyvennyksiin. ”Laaksossa” istuessa voi sulkea kirjastosalin hälinän ympäriltään. Syvennystä kiertävän kaidemuurin päällisen leveän tason ääressä voi lueskella tai se voi toimia kirjojen esittelytasona.
14_Seinäjoki_SJE
Sisätiloja jäsentävät eri korkeustasoilla olevien lattioiden ohella kattopintojen moninaiset muodot ja korkeudet. Vaihtelevat tilat tarjoavat sekä visuaalisia että toiminnallisia kiintopisteitä kirjaston käyttäjälle. Tasoerot hankaloittavat kirjakärryjen siirtoa ja voivat rajoittaa liikkumista kirjastossa.
Wolfsburgin, Seinäjoen ja Mount Angelin kirjastosaleissa kantavien pilarien rivit piirtävät esiin viuhkamaisia tai kaarevia tiloja. Wolfsburgissa ja Seinäjoella kirjasyvennyksiä kehystävien pilarien lisäksi syvennyksen yläpuolisen katon osuuden jäsentely kattoikkunoilla tai muotoilu holvimaisesti korostaa tilaa erityisesti. Jyväskylässä yliopiston kirjastossa pitkänomainen kattoprisma tuo lukusaliin runsaasti valoa.
Viuhkamuoto ja suorakulmaisuus tilojen muodoissa palvelevat toimintaa
Kirjaston eri toiminnat näkyvät rakennusten pohjaratkaisuissa ja ulkohahmoissa. Avara ja viuhkanmuotoinen kirjastosali palvelee näkyvyyttä ja valvontaa. Pienemmät suorakulmaiset tilat, kuten lasten kirjasto, lukusali, tutkijasali tai lehtienlukuhuone sekä henkilökunnan työhuoneet säestävät kirjastosalia. Osaan kirjastoista liittyy näyttely- tai luentotila. Viipurin kirjaston luentosali pääsisäänkäynnin yhteydessä on yksi rakennuksen tunnusmerkeistä.
15_Rovaniemi pohjapiir_SJE
Lainauspiste on helposti sisäänkäynniltä saavutettavissa ja siltä on hyvä näkyvyys kirjastosaliin ja usein myös lukusaliin. Seinäjoella lasiseinät ja -ovet avaavat näkymiä muihin yleisötiloihin: käsikirjastoon ja sanomalehtihuoneeseen. Valaisinryhmät korostavat lainauspisteitä, jotka toisinaan myös saavat luonnonvaloa kattolyhdyistä.
Pääosassa luonnonvalo
Kirjasto ei voi olla inhimillisesti tai arkkitehtonisesti valmis, ellei sen olennaista inhimillistä tehtävää, kirjan lukemista, ollut tyydyttävästi käsitelty, kirjoitti Aalto 1940. Kirjastosuunnittelun keskeinen ongelma oli siten ihmissilmän ongelma.[4]
Luonnonvalo on Aallon kirjastoissa tärkeässä osassa. Monimuotoiset katto- ja yläikkunat jäsentävät ja korostavat toiminnallisesti erilaisia tiloja ja niiden osia. Ne tuovat syvienkin rakennusrunkojen ytimiin valoa.
Kattoikkunoiden rivistöt levittävät tasaista valoa, jota vaaleaksi maalatut seinät ja kattopinta edelleen heijastavat Viipurin ja Kansaneläkelaitoksen kirjastoissa. Rovaniemen viuhkanmuotoisessa kirjastosalissa yläikkunat kiertävät polveilevia ulkoseiniä. Niistä tuleva valo osuu holvimaisiin kattopintoihin, jotka edelleen heijastavat sen kohti ulkoseinillä olevia kirjahyllyjä. Luonnonvalo ulottuu myös kirjasyvennyksen puolelle. Ikkunoiden valokaista ja holvit tuovat esiin tilan ääriviivat.
Yläikkunoilla ja kattolyhdyillä on kussakin tilassa oma tehtävänsä ja olemuksensa. Pitkänomaiset poikittaiset kattoikkunat rytmittävät kulkua Rovaniemen kirjaston aulassa. Pyöreät kattoikkunat antavat valoa luento- ja kerhotiloihin sekä osaan aulatiloista. Lainauspisteen yläpuolella on pitkulainen kattoikkuna. Iltavalaistuksessa Rovaniemen kirjasto hohtaa lyhdyn kaltaisesti ympäristössään – sen voi ajatella loistavan tiedon valoa.
16_Rovaniemi_SJE
Erimuotoiset kattolyhdyt ja yläikkunoista valonsa sieppaavat holvipinnat ovat Otaniemen pääkirjaston lainauskerroksen selkäranka ja osoittavat tilan toiminnallisesti erilaisia vyöhykkeitä. Seinäjoen kirjaston kirjastosalissa vaakasuuntaiset ulkosäleet siivilöivät auringonsäteet leikkisiksi kuvioiksi sisäseinille. Sielläkin kattopintojen holvimaiset muodot ovat tärkeä luonnonvaloa suuntavina. Epäsuora keinovalaistus korostaa holvien muotoa.
Useissa Aalto-kirjastoissa ei kirjastosaleista avaudu suoria näkymiä ulos tai näkymät ovat rajattuja. Seinäjoen kirjastossa lehtienlukusalin, lastenkirjaston, ja toimistohuoneiden ikkunoiden edessä ovat metalliset pystysäleiköt.
Valoa lukemiseen
Keinovalaistuksen määrä ja luonne ovat olennaisia pohjoisten leveyspiirien pimeinä vuodenaikoina. Aalto suosi luonnonvalon ja keinovalon tuomista samasta suunnasta. Viipurissa kattoikkunoiden väliin sijoitetut valaisimet korvaavat pimeinä aikoina luonnonvaloa.
Kirjastoihin suunniteltiin useita valaisinmalleja, samalla kun käytettiin Artekin valaisintyyppejä ja muihin kohteisiin suunniteltuja lamppuja. Erityisvalaisimia oli lukupaikoilla ja asiointipisteellä.[5]
17_Seinäjoki_SJE
Seinäjoen ja Rovaniemen kirjasyvennysten kolmionmuotoisista osista kootuissa lukupöydissä on messinkiset pöytälamput, jotka keskittävät valon olennaiseen, kirjoihin ja lukemiseen. Ne levittävät ympärilleen lämpimän sävyisen valokehän. Lukutasot kirjasyvennysten reunoilla saivat omanlaisensa kohdevalaisimet.
Viimeisteltyjä sisustuksia
Kirjastojen sisustukset kalustuksineen ovat viimeisteltyjä ja suunniteltiin valaisimia, mattoja ja ikkunaverhoja myöden Aallon toimistossa. Lastenkokoiset Artek-jakkarat ja pöydät palvelivat pieniä käyttäjiä.
Materiaalivalinnoilla ilmaistiin tilojen hierarkiaa. Esimerkiksi Seinäjoella tuolit ovat salissa nahkaverhoiltuja ja käsikirjastossa satulavyöpunosta. Kirjastosalin hyllyissä on Oregon-mäntyviilupinta, muissa tiloissa pinnat ovat koivuviilua.[6]
18_Säynätsalo_SJE
KIRJOITTAJA
Sirkkaliisa Jetsonen toimii Museovirastossa yliarkkitehtina. Hän on julkaissut useita kirjoja Alvar Aallon arkkitehtuurista. Artikkeli perustuu kirjoittajan ja Jari Jetsosen teokseen Alvar Aalto Libraries.
Artikkeli on julkaistu 2019.
LÄHTEET
Aalto, Alvar 1940: The Humanazing of Architecture. Julkaistu alun perin englanniksi The Technological Review-lehdessä, November 1940. Uudelleenjulkaistu teoksessa Näin puhui Alvar Aalto. Toim. Göran Schildt. Helsinki: Otava, 1997.
Aalto, Alvar, 1947: Taimen ja tunturipuro. Julkaistu alun perin italiaksi Domus-lehdessä 1947, suomeksi Arkkitehti 1/1948. Uudelleenjulkaistu teoksessa Näin puhui Alvar Aalto. Toim. Göran Schildt. Helsinki: Otava, 1997.
Aalto, Alvar s.a: Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskus. Teoksessa Rovaniemi. Toim. Risto Raittila. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo, 2012.
Jetsonen Jari, Jetsonen Sirkkaliisa 2018: Alvar Aalto Libraries. Helsinki: Rakennustieto.
Lukkarinen, Päivi 1998: Aalto Lapissa. Alvar Aallon Lapin tuotanto. Aalto in Lapland. Alvar Aalto's work in Lapland. Jyväskylä: Atena Kustannus.
Penttilä, Jaakko 2003–2004: Seinäjoen kulttuuri- ja hallintokeskus. Rakennushistoriallinen selvitys. Alvar Aalto Säätiö / Alvar Aalto museon rakennusperintöosasto.
Penttilä, Jaakko 2011: Seinäjoen kaupunkikeskus. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo.
VIITTEET
[1] Lappia-talo, jossa on teatteri, musiikkiopisto ja alun perin myös yleisradion tiloja, toteutettiin useassa vaiheessa (1961, 1972, 1975). Elissa Aallon johdolla suunniteltu kaupungintalo täydensi korttelin 1988.
[2] Vuonna 1966 aloitetusta Alajärven hallintokeskussuunnitelmasta toteutettiin 1967 kunnantalo ja terveystalo sekä 1970 seurakuntatalo.
[3] Nykyisin Kelan Kirjasto.
[4] Aalto 1940.
[5] Lukkarinen 1998, 84; Penttilä 2003–2004, 54.
[6] Penttilä 2003–2004, 55.
_Oik.: Kirjastosali on toisessa kerroksessa. Kuva: Sirkkaliisa Jetsonen.
Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin (1953–56) kirjasto[3] palvelee sekä henkilökuntaa että ulkopuolisia asiakkaita. Kirjastosiiven suljettu hahmo erottuu punatiilisestä toimisto-osasta tumman luonnonkivijulkisivunsa ansiosta. Kirjastosalia kutsutaan usein pienois-Viipuriksi, mitä se kattoikkunoineen ja kirjasyvennyksineen muistuttaa.
Otaniemen kampusalueelle tehtiin myös laitoskirjastoja. Teknillisen korkeakoulun päärakennuksessa (1953–1964) sijaitsee arkkitehtiosaston kirjasto, jonka pientä huonetta valaisevat pyöreät kattoikkunat.
Liikerakennuksissa ei yleensä ole kirjastohuoneita. Tammisaaren säästöpankkiin (1962–1969) sellainen toteutettiin. Umpinaisen seinäpinnan taakse piiloutuva tila on suunniteltu yhtä huolellisesti kuin suuremmatkin kirjastot. Yksityiskohdissa kuten kattoikkunassa ja yksilöllisesti suunnitelluissa valaisimissa tiivistyvät Aalto-kirjastoille tyypilliset piirteet.
Kävijän kulkua ohjataan
Sisäänkäyntejä on korostettu vain muutamissa kirjastoissa. Pilarien kannattelema katos johdattaa kävijän sisään Jyväskylän yliopistossa ja Otaniemen pääkirjastossa sekä Rovaniemen kirjastossa.
Avara kirjastosali on tilallisesti ja arkkitehtonisesti pääosassa Aallon kirjastoissa. Aulat ja eteiset ovat usein salia matalampia tai valaistukseltaan hämärämpiä.
Viipurin kirjastossa väljän eteisaulan jälkeen kuljetaan ahtaan oloisen välitilan ja sitä seuraavan kirjasyvennyksen kautta kohti kirjastosalia. Saliin johtavaa tilasarjaa on verrattu Tukholman kaupunginkirjastoon (Erik Gunnar Asplund), vaikka arkkitehtuurin ainekset ja tilojen luonne ovat tyystin erilaiset. Kirjasyvennyksestä tuli Aallon kirjastojen tunnus. Viipurissa se palvelee sekä läpikulkua että tilana, johon laskeudutaan lueskelemaan kirjoja.
Otaniemen kirjastossa kavutaan eteisestä portaita ylös kohti kattoikkunoiden valaisemaa yläkertaa. Lapin maakuntakirjastossa Rovaniemellä pitkän eteishallin päässä häämöttävät lainauspisteen valolyhdyt talon toiminnallisessa keskipisteessä. Mount Angelin kirjastossa ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa kävijä näkee kirjastotilan ensisilmäyksellä yläviistosta ja saa käsityksen sen ”monikerroksisuudesta”.
Kirjasyvennykset ja monitasoisuus tyypillisiä piirteitä
Eri tasoilla olevat tilan osat, kirjasyvennykset ja porrastukset nostavat salinäkymien pääosaan kirjat. Lukupaikat ovat Viipurin kirjastosta lähtien kuuluneet kirjasyvennyksiin. ”Laaksossa” istuessa voi sulkea kirjastosalin hälinän ympäriltään. Syvennystä kiertävän kaidemuurin päällisen leveän tason ääressä voi lueskella tai se voi toimia kirjojen esittelytasona.
Sisätiloja jäsentävät eri korkeustasoilla olevien lattioiden ohella kattopintojen moninaiset muodot ja korkeudet. Vaihtelevat tilat tarjoavat sekä visuaalisia että toiminnallisia kiintopisteitä kirjaston käyttäjälle. Tasoerot hankaloittavat kirjakärryjen siirtoa ja voivat rajoittaa liikkumista kirjastossa.
Wolfsburgin, Seinäjoen ja Mount Angelin kirjastosaleissa kantavien pilarien rivit piirtävät esiin viuhkamaisia tai kaarevia tiloja. Wolfsburgissa ja Seinäjoella kirjasyvennyksiä kehystävien pilarien lisäksi syvennyksen yläpuolisen katon osuuden jäsentely kattoikkunoilla tai muotoilu holvimaisesti korostaa tilaa erityisesti. Jyväskylässä yliopiston kirjastossa pitkänomainen kattoprisma tuo lukusaliin runsaasti valoa.
Viuhkamuoto ja suorakulmaisuus tilojen muodoissa palvelevat toimintaa
Kirjaston eri toiminnat näkyvät rakennusten pohjaratkaisuissa ja ulkohahmoissa. Avara ja viuhkanmuotoinen kirjastosali palvelee näkyvyyttä ja valvontaa. Pienemmät suorakulmaiset tilat, kuten lasten kirjasto, lukusali, tutkijasali tai lehtienlukuhuone sekä henkilökunnan työhuoneet säestävät kirjastosalia. Osaan kirjastoista liittyy näyttely- tai luentotila. Viipurin kirjaston luentosali pääsisäänkäynnin yhteydessä on yksi rakennuksen tunnusmerkeistä.
Lainauspiste on helposti sisäänkäynniltä saavutettavissa ja siltä on hyvä näkyvyys kirjastosaliin ja usein myös lukusaliin. Seinäjoella lasiseinät ja -ovet avaavat näkymiä muihin yleisötiloihin: käsikirjastoon ja sanomalehtihuoneeseen. Valaisinryhmät korostavat lainauspisteitä, jotka toisinaan myös saavat luonnonvaloa kattolyhdyistä.
Pääosassa luonnonvalo
Kirjasto ei voi olla inhimillisesti tai arkkitehtonisesti valmis, ellei sen olennaista inhimillistä tehtävää, kirjan lukemista, ollut tyydyttävästi käsitelty, kirjoitti Aalto 1940. Kirjastosuunnittelun keskeinen ongelma oli siten ihmissilmän ongelma.[4]
Luonnonvalo on Aallon kirjastoissa tärkeässä osassa. Monimuotoiset katto- ja yläikkunat jäsentävät ja korostavat toiminnallisesti erilaisia tiloja ja niiden osia. Ne tuovat syvienkin rakennusrunkojen ytimiin valoa.
Kattoikkunoiden rivistöt levittävät tasaista valoa, jota vaaleaksi maalatut seinät ja kattopinta edelleen heijastavat Viipurin ja Kansaneläkelaitoksen kirjastoissa. Rovaniemen viuhkanmuotoisessa kirjastosalissa yläikkunat kiertävät polveilevia ulkoseiniä. Niistä tuleva valo osuu holvimaisiin kattopintoihin, jotka edelleen heijastavat sen kohti ulkoseinillä olevia kirjahyllyjä. Luonnonvalo ulottuu myös kirjasyvennyksen puolelle. Ikkunoiden valokaista ja holvit tuovat esiin tilan ääriviivat.
Yläikkunoilla ja kattolyhdyillä on kussakin tilassa oma tehtävänsä ja olemuksensa. Pitkänomaiset poikittaiset kattoikkunat rytmittävät kulkua Rovaniemen kirjaston aulassa. Pyöreät kattoikkunat antavat valoa luento- ja kerhotiloihin sekä osaan aulatiloista. Lainauspisteen yläpuolella on pitkulainen kattoikkuna. Iltavalaistuksessa Rovaniemen kirjasto hohtaa lyhdyn kaltaisesti ympäristössään – sen voi ajatella loistavan tiedon valoa.
Erimuotoiset kattolyhdyt ja yläikkunoista valonsa sieppaavat holvipinnat ovat Otaniemen pääkirjaston lainauskerroksen selkäranka ja osoittavat tilan toiminnallisesti erilaisia vyöhykkeitä. Seinäjoen kirjaston kirjastosalissa vaakasuuntaiset ulkosäleet siivilöivät auringonsäteet leikkisiksi kuvioiksi sisäseinille. Sielläkin kattopintojen holvimaiset muodot ovat tärkeä luonnonvaloa suuntavina. Epäsuora keinovalaistus korostaa holvien muotoa.
Useissa Aalto-kirjastoissa ei kirjastosaleista avaudu suoria näkymiä ulos tai näkymät ovat rajattuja. Seinäjoen kirjastossa lehtienlukusalin, lastenkirjaston, ja toimistohuoneiden ikkunoiden edessä ovat metalliset pystysäleiköt.
Valoa lukemiseen
Keinovalaistuksen määrä ja luonne ovat olennaisia pohjoisten leveyspiirien pimeinä vuodenaikoina. Aalto suosi luonnonvalon ja keinovalon tuomista samasta suunnasta. Viipurissa kattoikkunoiden väliin sijoitetut valaisimet korvaavat pimeinä aikoina luonnonvaloa.
Kirjastoihin suunniteltiin useita valaisinmalleja, samalla kun käytettiin Artekin valaisintyyppejä ja muihin kohteisiin suunniteltuja lamppuja. Erityisvalaisimia oli lukupaikoilla ja asiointipisteellä.[5]
Seinäjoen ja Rovaniemen kirjasyvennysten kolmionmuotoisista osista kootuissa lukupöydissä on messinkiset pöytälamput, jotka keskittävät valon olennaiseen, kirjoihin ja lukemiseen. Ne levittävät ympärilleen lämpimän sävyisen valokehän. Lukutasot kirjasyvennysten reunoilla saivat omanlaisensa kohdevalaisimet.
Viimeisteltyjä sisustuksia
Kirjastojen sisustukset kalustuksineen ovat viimeisteltyjä ja suunniteltiin valaisimia, mattoja ja ikkunaverhoja myöden Aallon toimistossa. Lastenkokoiset Artek-jakkarat ja pöydät palvelivat pieniä käyttäjiä.
Materiaalivalinnoilla ilmaistiin tilojen hierarkiaa. Esimerkiksi Seinäjoella tuolit ovat salissa nahkaverhoiltuja ja käsikirjastossa satulavyöpunosta. Kirjastosalin hyllyissä on Oregon-mäntyviilupinta, muissa tiloissa pinnat ovat koivuviilua.[6]
Kirjoittaja
Sirkkaliisa Jetsonen toimii Museovirastossa yliarkkitehtina. Hän on julkaissut useita kirjoja Alvar Aallon arkkitehtuurista. Artikkeli perustuu kirjoittajan ja Jari Jetsosen teokseen Alvar Aalto Libraries.
Artikkeli on julkaistu 2019.
Lähteet
Aalto, Alvar 1940: The Humanazing of Architecture. Julkaistu alun perin englanniksi The Technological Review-lehdessä, November 1940. Uudelleenjulkaistu teoksessa Näin puhui Alvar Aalto. Toim. Göran Schildt. Helsinki: Otava, 1997.
Aalto, Alvar, 1947: Taimen ja tunturipuro. Julkaistu alun perin italiaksi Domus-lehdessä 1947, suomeksi Arkkitehti 1/1948. Uudelleenjulkaistu teoksessa Näin puhui Alvar Aalto. Toim. Göran Schildt. Helsinki: Otava, 1997.
Aalto, Alvar s.a: Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskus. Teoksessa Rovaniemi. Toim. Risto Raittila. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo, 2012.
Jetsonen Jari, Jetsonen Sirkkaliisa 2018: Alvar Aalto Libraries. Helsinki: Rakennustieto.
Lukkarinen, Päivi 1998: Aalto Lapissa. Alvar Aallon Lapin tuotanto. Aalto in Lapland. Alvar Aalto's work in Lapland. Jyväskylä: Atena Kustannus.
Penttilä, Jaakko 2003–2004: Seinäjoen kulttuuri- ja hallintokeskus. Rakennushistoriallinen selvitys. Alvar Aalto Säätiö / Alvar Aalto museon rakennusperintöosasto.
Penttilä, Jaakko 2011: Seinäjoen kaupunkikeskus. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo.
Viitteet
[1] Lappia-talo, jossa on teatteri, musiikkiopisto ja alun perin myös yleisradion tiloja, toteutettiin useassa vaiheessa (1961, 1972, 1975). Elissa Aallon johdolla suunniteltu kaupungintalo täydensi korttelin 1988.
[2] Vuonna 1966 aloitetusta Alajärven hallintokeskussuunnitelmasta toteutettiin 1967 kunnantalo ja terveystalo sekä 1970 seurakuntatalo.
[3] Nykyisin Kelan Kirjasto.
[4] Aalto 1940.
[5] Lukkarinen 1998, 84; Penttilä 2003–2004, 54.
[6] Penttilä 2003–2004, 55.