Gå direkt till innehållet
Kuvassa Vasaramäen koulun ovia.
Vasaramäen koulu. Lähde: Turun koulut -inventointiraportti.

Turun keskustan ulkopuolisten alueiden koulujen inventointi ja arvottaminen 2016

Sanna Kupila, Juha Kylliö, Iina Paasikivi ja Samuli Saarinen

Koulujen inventointi 2016 on osa Turun Yleiskaava 2029 -luonnoksen valmistelun yhteydessä toteutettua temaattista täydennysinventointia. Turussa haluttiin muodostaa kokonaiskuva ja -näkemys kouluista, jotka ovat jatkuvasti osa viranomaistyötä, kaavoitusta ja lausuntoja.

Yleiskaavan rakennussuojelukohteiden määrittelyä varten perustettiin työryhmä. Oleellista on se, että työryhmässä olivat mukana kokeneet asiantuntijat kaupungin eri toimialoilta, ei yksin museokeskus.

Koulujen inventointityön pohjalta museokeskus, rakennusvalvonta ja kaupunkisuunnittelu arvioivat yhteistyössä kohteiden kulttuurihistoriallista, arkkitehtonista ja kaupunkikuvallista merkitystä ja määrittivät ehdotuksensa niiden suojelutavoitteista.

Turun ruutukaava-alueella sijaitsevat koulutalot oli inventoitu aiemmin osana keskustan rakennussuojelutavoitteiden määrittelyä 2002. Nämäkin kohteet on esitelty raportin tarkemmassa listauksessa, mutta niitä ei ole yleiskaavan valmistelussa arvotettu uudelleen.

Kaikki koulut luetteloitiin ja käytiin läpi, kouluissa käytiin paikan päällä, joissakin myös sisällä. Kaikista hankittiin kuvat, piirustukset, ilmakuvat, myös Googlen apu hyödynnettiin. Tiedot vietiin suoraan museon informaatioportaaliin eli MIP-järjestelmään. Laaja aineisto tiivistettiin raportiksi, joka voidaan liittää osaksi kaavamateriaalia, josta se on kaikkien luettavissa.

Kouluista on raportissa käytetty niitten alkuperäisiä nimiä, koska useimpien nimet ovat vaihtuneet ja voivat vaihtua vastakin koulupiirijaon ja käyttötarkoituksen muutosten takia.

Raportissa on esitetty arvoluokitukset. Toiveena on, että kaupungin koulujen kunnossapidosta vastaava Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalvelut voisi ottaa ohjenuoraksi raportin ja panostaa arvokkaiden koulujen huoltoon ja ylläpitoon.

Nuorempien kohteiden arviointi oli vaikeaa, mutta näkemys vahvistui ja varmistui inventoinnin myötä sekä työryhmän kokeneiden jäsenten ansiosta.

Kirjoittajat

Sanna Kupila, Juha Kylliö, Iina Paasikivi ja Samuli Saarinen, Turun kaupunki: museokeskus, rakennusvalvonta, kaupunkisuunnittelu.

Artikkeli on julkaistu 2017.

Tutustu Turun keskustan ulkopuolisten koulujen inventointiin.

Load pdf

_Sivuston evästeet