Kestävää rakennettua hyvinvointia
Hyvinvointipaatoksen uutta ihannoiva elämäntapamme on koetuksella ja kulutusmyönteiset tavat ja ihanteet on haastettu. Miten toimia, jotta myös lapsemme ja lastenlapsemme saisivat nauttia hyvinvoinnista ja planeetastamme?
Ensimmäinen kokemukseni arkkitehtuurista on Viljo Revellin suunnittelema Joensuun keskuskansakoulu. Ihastelin ekaluokkalaisena koulun avaria halleja ja kerrassaan ihania kierreportaita, jotka johtivat omaan luokkahuoneeseeni. Tunsin oloni arvokkaaksi. Välitunneilla pomppupallot saattoivat osua päätyseinän julkisivuelementtien rakoihin ja jäädä niihin kiinni.
Pienessä koululaisessa vahvoja tunteita herättävillä asioilla oli yhteys rakennuksen suunnittelijan tavoitteisiin. Revell oli itse todennut suunnitelmia esitellessään, että ”ympäristö merkitsee arvaamattoman paljon nuorten kehitykselle, sillä siinä iässä saadut kauneus-, käytännöllisyys- ja sosiaaliset vaikutteet jättävät nuoren luonteeseen oman vaikutuksensa”.
Kansakoulun tilaratkaisuksi Revell ehdotti Suomessa tuolloin ennen kokeilematonta hallikoulujärjestelmää, jossa luokkahuoneet sijoitettiin omiin ryhmiinsä kierreportaiden välityksellä. Minun luokkani sijaitsi ensimmäisille ja toisille luokille tarkoitetussa osassa, ylemmät koululuokat koulun toisessa päässä.
Koulu oli myös rakennustekniikaltaan aiemmista Joensuun kouluista poikkeava, mahdollisesti kaupungin ensimmäinen elementtirakenteinen talo. Ulkoseinärakenteena oli betoninen julkisivulaatta – siis juuri se, joiden saumoihin pomppupallot takertuivat – toja-lastusementtilevy ja betoni. Koulun rakennustyömaata johtanut isäni kertoi, että elementit valettiin rakennustyömaan piha-alueella, sillä varsinaisia elementtitehtaita ei tuolloin vielä ollut. Tämäkin kuvastaa sitä, että jotain uutta oltiin kokeilemassa. Kierreportaat puolestaan ovat paitsi tilallinen ratkaisu myös tilaa ja materiaalia säästävä ja umpiportaikkoa edullisempi ratkaisu. Revell suosikin kierreportaita useissa suunnittelemissaan kohteissa. Hän oli myös tunnettu taloudellisten seikkojen huomioimisesta suunnittelutyössään.
Kestävyyden avaimet: käytä, korjaa ja sopeuta käyttö
Ilmastokriisi edellyttää pikaisia ratkaisuja kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Hyvinvointipaatoksen uutta ihannoiva elämäntapamme on koetuksella ja kulutusmyönteiset tavat ja ihanteet on haastettu. Miten toimia, jotta myös lapsemme ja lastenlapsemme saisivat nauttia hyvinvoinnista ja planeetastamme?
Euroopan unionin Uuden kiertotalouden toimintasuunnitelman tavoitteena on, että tuotteen pitää olla kestävä ja sitä pitää voida huoltaa, korjata ja käyttää mahdollisimman pitkään. Tavaroiden laadukkuus, kestävyys ja kierrätys olivat arkipäivää hyvinvointi-Suomea rakennettaessa. Nämä kestävän kulutuksen periaatteet meidän pitää ottaa jälleen käyttöön, jotta voimme jatkossakin ylläpitää hyvinvointi-Suomea.
Miten kestävyyttä voidaan edistää rakennetussa ympäristössä? Ilmastonmuutoksen kannalta olemassa oleva rakennuskanta on avainasemassa, sillä rakennuksiin on sitoutunut rakennus- ja elinkaaren eri vaiheissa merkittävä määrä luonnonvaroja ja energiaa. Tämän vuoksi rakennuksia tulee hyödyntää ja ylläpitää sekä kunnostaa ja korjata oikea-aikaisesti. Käynnissä olevassa maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisessa on huomioitu rakennusten kunnossapito ja korjaaminen. Kaavoitus- ja rakentamislain luonnoksessa on esimerkiksi esitetty uudisrakennuksille ja korjauskohteille käyttö- ja huolto-ohjetta, johon sisällytettäisiin myös rakennuksen historia- ja toteumatieto. Ohjeen tarkoituksena on edistää kunnossapitoa ja käytettävyyttä.
Tuoreessa arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että korjausrakentaminen olisi yhä arvostetumpaa ja kannattavampaa, ja että purkamisen ilmastovaikutukset huomioitaisiin tilatarpeita ratkaistaessa. Resurssitehokkaan rakentamisen hierarkiassa korostetaan vajaakäyttöisten tilojen hyödyntämistä, olemassa olevien rakennusten kunnostamista ja korjaamista sekä lisärakentamista. Vasta näiden vaihtoehtojen jälkeen tulee hierarkiassa uuden rakentaminen.
Rakennusten muunneltavuus ja korjattavuus edistävät vähähiilisyyden tavoitteita sekä rakennuksiin sitoutuneiden luonnonvarojen ja energian mahdollisimman pitkää ja tehokasta hyödyntämistä. Arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa tähän haasteeseen on tartuttu muun muassa sillä, että lähiympäristön suunnittelussa lisättäisiin valmiuksia asuinalueiden kokonaisvaltaiseen korjaamiseen sekä lisä- ja täydennysrakentamiseen. Myös tilojen, rakennusten ja alueiden joustavaan ja monipuoliseen käyttöön kiinnitetään huomiota. Nämä toimenpiteet ovat tarpeen modernismin rakennettuja ympäristöjä hoidettaessa, korjattaessa ja kehitettäessä.
Riittävätkö valmiudet?
Suomen rakennuskanta on nuorta. Ennen vuotta 1940 rakennettuja rakennuksia on maassamme lukumääräisesti vain n. 11 prosenttia ja pinta-alan mukaan 8 prosenttia.
Suuri osa 1960–80-luvuilla rakennetuista taloista on peruskorjausvaiheessa. Tuohon aikaan rakennustekniikat kehittyivät huimaa vauhtia, kuten edellä kuvattu kouluesimerkkikin osoittaa. Kokeiltiin uusia tekniikoita ja kehitettiin materiaaleja ja rakennustapoja. Kyseisen aikakauden rakentaminen pitää tuntea hyvin, jotta osataan valita oikeat korjausmenetelmät, tekniikat ja materiaalit. Korjausosaamista ei kuitenkaan ole riittävästi, sillä koulutus ja tutkimus keskittyvät yhä uudisrakentamiseen. Samoin on säädösten ja ohjauksen laita, joissa painopiste on uudisrakentamisessa. Tähän tulisi saada muutos.
Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma asettaa tavoitteeksi rakennusperinnön arvostamisen ja vaalimisen. Erityisesti kiinnitetään huomioita modernin rakennusperinnön arvostuksen vahvistamiseen. Rakennusperintö tulee ymmärtää myös hyvinvoinnin ja elinvoiman vahvistajana. Rakennusten hoidolla on paitsi esteettisiä ja ekologisia tavoitteita, myös merkitystä taloudelliselle elinvoimalle ja ihmisen hyvinvoinnille, kuten esimerkiksi tuoreessa tutkimuksessa on osoitettu.
Arvojen ymmärtäminen edellyttää kulttuuriympäristön lukutaidon kehittymistä ja kehittämistä. Osana tämän tavoitteen toteuttamista on ympäristöministeriössä meneillään selvitys siitä, miten kulttuuriset ja sosiaaliset arvot voitaisiin huomioida teknisten ja taloudellisten arvojen kanssa tasavertaisesti olemassa olevia rakennuksia ja rakennuskantaa koskevassa päätöksenteossa niin, ettei rakennuksia purettaisi lyhytnäköisin tai yksipuolisin perustein.
Korjattavaa on siis paitsi rakennuksissa myös asenteissa, kuten SAFAn hallituksen puheenjohtaja Rosemarie Schnitzler on osuvasti todennut.
FT KTM Tuija Mikkonen toimii ympäristöministeriössä ympäristöneuvoksena vastaten kulttuuriympäristöalan kehittämisestä ja ohjauksesta. Hän oli vuosina 2009–2011 käynnistämässä Museovirastossa Rakennettu hyvinvointi -hanketta.
Lähteet:
- Joensuun koulurakennukset 1940- ja 1950-luvuilla. Petri Enqvist arkkitehti SAFA 4.1.2018
- Tuija Mikkonen, “Viljo Revell – Urbaanin järjestyksen luoja – Master of Urban Order”, Arkkitehti, 2/2005, 22–35.
- Uusi suunta - Ehdotus kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi
- Sitra, Mitä on kestävä tuotepolitiikka ja miksi sitä tarvitaan